Apulanta raiteilla

Apulanta on todellinen Suomen kiertämisen mestari. Niinpä Toni ja Sipe vinkkaavat meille parhaat vinkkinsä junalla matkustamiseen ja pariin reissukohteeseen.

Ekstra on hardcore-matkaajan valinta

Apulanta on kiertänyt Suomea jo 30 vuotta. Tällä bändillä jos kellä on kokemusta siitä, miten matkaa kannattaa taittaa ja missä kannattaa vapaa-aikaansa viettää. Hieman yllättäen Toni ja Sipe toteavatkin, että keikkabussi on aikansa elänyt laite – tavarat liikkuvat kuorma-autolla ja elävä voima eli bändi kulkee monesti junassa. Mutta miksi juuri juna?

- No elämässä on monesti kiire. Junassa ei voi kiirehtiä, siellä on pakko ottaa lunkisti. Riittää että juna kiirehtii. Lisäksi rakastan Ekstra-luokkaa ja voin todella suositella sitä kaikille. Me ollaan Sipen kanssa tämmöisiä kahviaddikteja ja se lipun hinta on helposti juotu jo ekan tunnin aikana. Vähintään kolmen tunnin matka on hyvä olla, niin saa aikaa itselle, ehtii juoda kahvit ja ottaa lunkimmin, Toni tiivistää.

Visiitti Apulandiaan jututtamaan Tonia ja Sipeä.

Junamatka on zeniläisen näpräilyn aikaa

Sen lisäksi, että junan Ekstra-luokassa voi juoda rajattomat määrät kahvia, voi junassa tehdä myös muita juttuja. Apulannan Tonin osalta esiin nousi zeniläinen näpräily. Tarkemmin sanottuna pienoismallien kokoaminen.

- Matka menee rattoisasti kun kokoaa pienoismalleja, pitää putsailla, leikkailla, liimailla. Meidän ex-keikkabussi oli ennen kuin joku lennokkikerho, siinä se bänditoiminta oli ihan sivuseikka. Sen sijaan, että oltaisiin pysähdytty vaikka kahville, pysähdyttiin jollekin isolle aukealle lennättämään. Tää toiminta on jatkanut elämäänsä junamatkoilla, jotka on ihan parasta siihen, Toni fiilistelee. Toki välillä on myös kiva rupatella vaikka konnarin kanssa, jotka ovat Tonin ja Sipen mielestä yllättävän hyvää juttuseuraa.

Arkistomateriaalia keikkabussiajoilta. Toni radio-ohjattavan autonsa ratissa. Kuva: Aya Urushi

Aikaa lyriikoille ja meileille

Sipen mukaan junassa olevan ajan voi myös käyttää myös toisella tapaa hyödyksi. Istumalla junassa säästät illalla aikaa perheelle!

- Itse menen aika usein Helsingin reissun junalla, kun siinä on kaksi tuntia sähköpostiaikaa. Vastailen meileihin reissun aikana ja ilta jää tyhjäksi, joten voin olla perheen parissa. Oikeasti tosi arvokas juttu, joka kiteytyy junamatkailun syvään ytimeen, eli se aika siellä junassa istuessa on tosi hyödyllistä.

Meilien kirjoittelun lisäksi juna voi antaa inspiraation myös luovempaan kirjoittamiseen – jopa kokonaisen levyn syntyyn, kuten Tonin tapauksessa kävi.

- Mähän kirjoitin koko Ehjä-levyn lyriikat junassa matkalla Lahesta tai Helsingistä Tampereelle. Hengailin paljon Helsingissä, mutta me tehtiin levyjä Tampereella. Mun vakiomeininki oli, että menin jonnekin kahvilaan Helsingissä, aloitin siellä ja kirjoittelin sanoja ja matkalla junassa Tampereelle ehdin kirjoittamaan sanoituksia loppuun.

- Mä oon kyllä tehnyt tosi paljon biisien sanoituksia junassa. Meillä on aina joku kaipaus pois, lähtemisen ja kulkemisen romantiikka inspiroi ja herättää ajatuksia. Junassa on hyvä kirjoittaa just tämän takia.

Syvissä mietteissä.

Juna on perhematkojen ykkönen

Keikkamatkojen lisäksi Sipe ja Toni junailevat paljon myös perheen kanssa.

- Perheen kanssa on erittäin hyvä mennä junalla, vaimo on Kokkolasta, se on tosi hyvä retkikohde etenkin kesällä. Ja Pendolinon iso ravintolavaunu on tosi kiva, ja mikä parasta hyvä kasvisruoka on viimein tehnyt tuloaan ravintolavaunun listoille, niin on meillekin evästä, Toni fiilistelee.

- Lisäksi se mahtava lastennurkkaus ja tilaa leikkiä ja liikkua. Pitkät junamatkat eivät ole ollenkaan haasteellisia, juna on ihan ykkönen kyllä lasten kanssa, Sipe täydentää.

Sipe reissuun lähdössä.

Apulannan matkavinkit

-Hei, menkää ihmiset Kolariin, se on kuin portti villiin Lappiin, missä ei enää ihmisen kädenjälki juurikaan näy. Yöjuna sinne, niin ai että! Ollaan sekä keikkareissuilla että vapaa-ajalla käytetty yöjunaa, keikkareissuilla siihen tyyliin, että jaahas aika poistua, hypätään yöjunaan, Toni muistelee.

Sipe on samaa mieltä yöjunan puolesta. Sen lisäksi, että se sopii sekä suunniteltuihin että Apulannan tapauksessa myös spontaaneihin lähtöihin, on matkanteko vaivatonta nukkuessa.

- Jostain syystä uni ei tule niin hyvin keikkabussissa kuin yöjunassa. Kun juna menee raiteilla, niin sielussa on syvä rauha. Ei tarvitse pelätä, että joudutaan keikkabussilla ojaan ja kaikki kuolee.

Yöjunan lisäksi Sipe suosittelee Pohjois-Karjalaa, joka on kuin Lappi mutta ei kuitenkaan.

- Pohjois-Karjala, se on Suomen helmi. Nurmes, Lieksa, Ruunaankosket. 90-luvulla tuli mentyä varta vasten koskille. Jos et jostain syytä ole kokenut Pohjois-Karjalaa, niin nyt kannattaa. Hyvä vaihtoehto jos tykkäät koskemattomista luontokohteista, mutta et halua mennä Lappiin asti.

Jos taas metsien humina ja rauha eivät niinkään kiehdo, niin juna tarjoaa myös nopean muutaman tunnin matkan suoraan miljoonakaupungin ytimeen.

- Muistan yhdenkin reissun, kun mentiin bändin kanssa Pietariin, sehän on naurettavan helppoa, Lahesta Allegron kyytiin ja kestääkös se pari kolme tuntia. Kuinka hämmentävän lähellä tämä aito miljoonakaupunki onkaan. Meillä oli kitarat mukana ja soiteltiin matkan ajan, kuin Rautavaara ja Helismaa konsanaan, se matka jäi kyllä mieleen. Jos on soitto- ja laulufiiliksiä, niin ollaan annettu mennä vaan, Sipe muistelee.

- Myös Turku on oivallinen kohde saariston lähellä, siellä Förillä roudattiin Ruisrockin aikaan artisteja Ruissalosta keskustaan. Se onkin päheetä, miten erilaisia paikkoja Suomessa on. Raiteet on aina määritelleet yhteiskunnan kasvuväylät ja näin se on yhä. Savon-rata olisi loistava veto. Ja ens kesällä kun mennään Olympiastadionille, niin vastaava unelma siviilielämän puolelta olisi, että pääsispä junalla Heinolaan, toivovat Toni ja Sipe. Täältä näet Apulannan keikat ja ostat liput, Avataan uudessa välilehdessä

Minne sinä haluat junailla?

Lisää

Lisää luettavaa

Uusilla raiteilla

8 syytä tehdä lippuostokset kirjautuneena

Moni meistä harmittelee, kun suunnitelmiin tulee muutoksia ja matka on kerrankin varattu ajoissa. Ajatus matkan uudelleen järjestelystä ei houkut…

Lue juttu
Matkalla kotimaassa

Näin tulkitset kesän sade-ennusteita ja säilytät matkasuunnitelmasi

Suomen suveen kuuluvat sade ja paiste. Joskus nämä vuorottelevat hyvinkin nopeasti, mikä hankaloittaa sään ennustamista. Moni tuntuu säikähtävän…

Lue juttu
Arjen matkat

Miksi taittaa työmatkat junalla?

Mitä jos aloittaisit aamusi rentouttavalla junamatkalla. Juna tarjoaa sinulle omaa aikaa, rauhallisen startin päivään ja huolettoman tavan matkat…

Lue juttu