Junassa matkustat vastuullisesti
Juna on ympäristöystävällisin valinta
Puhtaamman liikkumisen tulevaisuus on täällä. Raideliikenne on energiatehokkain ja vähäpäästöisin liikennemuoto. Uskomme, että raideliikenteen suosiota kasvattamalla voimme vähentää koko Suomen päästöjä. Valitse juna ja tule mukaan yhteiselle matkalle kohti hiilineutraalia tulevaisuutta.
Kokeile uutta CO2-laskuriammeValtaosa junistamme kulkee sähköllä
95 % matkustajaliikenteen junavuoroistamme kulkee sähköllä. Loppujen junavuorojen päästöt olemme kumonneet loppuvuodesta 2019 lähtien.
Kiskobussien ja Kolarin yöjunan reitit
Kiskobussit ja Kolarin yöjunat kulkevat reiteillä, joita ei ole sähköistetty. Olemme kumonneet näiden reittien aiheuttamat päästöt loppuvuodesta 2019 lähtien.
Jokainen junamatka on hiilineutraali
Olemme sitoutuneet tekemään ilmastotekoja myös tulevaisuudessa. Vuoteen 2025 mennessä pyrimme esimerkiksi vähentämään energiankulutusta 15 % ja nostamaan kierrätysasteen 80 % tasolle.
Yhdessä kohti vihreämpää tulevaisuutta
Kannamme ylpeänä Sustainable Travel Finland, Avataan uudessa välilehdessä -merkkiä, sekä vuoden 2022 vastuullisimpien matkailutoimijoiden kunniamainintaa Sustainable Brand Indexissä, Avataan uudessa välilehdessä. Kumoamme toimintamme aiheuttamat päästöt Gold Standard, Avataan uudessa välilehdessä -sertifioidulla vapaaehtoisella päästökaupan projektilla. Projektin ilmastoinvestoinnit kohdistuvat metsityshankkeisiin Kolumbiassa ja aurinkovoimalan rakentamiseen Intiassa.
Pienennä matkasi hiilidioksidipäästöjä
CO2-päästölaskuriEsimerkiksi matkalla Helsingistä Rovaniemelle ja takaisin junan hiilijalanjälki on lentokoneeseen verrattuna yli 99 % pienempi. Alla olevalla laskurilla voit vertailla suunnittelemasi matkan eri liikennemuotojen päästöjä.
Hiilijalanjälkilaskuri
Miten hiilidioksidipäästöt on laskettu?
- Hankimme päästötietomme julkisista, luotettavista lähteistä. Suurin osa tiedosta on peräisin Lipastosta, Avataan uudessa välilehdessä, joka on Teknologian tutkimuskeskus VTT Oy:n toteuttama ja ylläpitämä Suomen liikenteen pakokaasupäästöjen ja energiankulutuksen laskentajärjestelmä.
- Tiedot vertailua varten on haettu myös Tilastokeskuksesta, Avataan uudessa välilehdessä ja VR Groupin vuoden 2018 vuosiraportista, Avataan uudessa välilehdessä.
- Henkilöauto: Henkilöautot keskimäärin Suomessa vuonna 2016, maantieajo 67g/hkm CO2e
- Linja-auto: Linja-autot keskimäärin Suomessa vuonna 2016, linja-auto (pitkän matkan) 26g/hkm CO2e
- Lentokone: Lyhyillä matkoilla <440km: 0,257kg CO2e/hkm, pitkillä matkoilla >440km: 0,177kg SO2e/hkm
Lähde: LIPASTO
- Matkustajajunat: CO2-päästöintensiteetti 1,4 g/hkm
Lähde: VR GROUP Vuosiraportti 2018, Toimintakertomus ja tilinpäätös Matkustajaliikenne
- Napajäätikön sulaminen
Matkustamisen ympäristöystävällisyys
Energiatehokkuudella kohti hiilineutraaliutta
Vastuullisuus tarkoittaa jatkuvaa kehittymistä. VR Groupin yhteiset tavoitteet ja toimenpiteet viitoittavat tien kohti liikenteen päästöjen puolittamista vuoteen 2030 mennessä. Suurempana tavoitteena edessä siintää hiilineutraali Suomi vuonna 2035.
Koko VR Groupin yhteisissä ympäristötavoitteissa on linjattu, että päästöt suoritetta kohden vähenevät vuoden 2019 tasosta 15 % vuoteen 2025 siirryttäessä. Avainasemassa tavoitteen saavuttamiseksi on energiatehokkuus.
Junaliikenteessä energiatehokkuutta on lisätty esimerkiksi energiatehokkaammalla kalustolla ja kuljettajaa avustavan DAS-järjestelmän käyttöönotolla. Koneoppimiseen perustuva DAS-järjestelmä neuvoo kuljettajaa hidastamaan ja kiihdyttämään mahdollisimman energiatehokkaasti. Järjestelmän avulla tavoitteena on säästää 8 % junan vetämiseen käytettävästä energiasta.
Tervetuloa yhteiselle matkalle kohti parempaa huomista!
Lähde: VR Groupin Vastuullisuusraportti 2021, Avataan uudessa välilehdessä
750 MWh aurinkosähköä
Helsingin varikolla sijaitseva aurinkovoimalaitos tuotti sähköä junakaluston kunnossapidon tarpeisiin noin 750 MWh, joka vastaa suuruudeltaan 40 sähkölämmitteisen omakotitalon vuosittaista sähkönkulutusta.
Vetokaluston tuorein tulokas
Dr19-dieselveturi on aiempaa dieselkalustoa vähäpäästöisempi, tehokkaampi ja monikäyttöisempi. Kaupallinen liikenne veturilla alkaa vuonna 2023. Matkustajaliikenteessä veturi voisi tarvittaessa tulla käyttöön sähköistämättömälle radalle esimerkiksi Kolarin yöjunaliikenteeseen.
Omien matkojesi hiilijalanjälki
VR Matkalla -sovellus summaa matkatietosi ja kertoo, kuinka paljon vihreämmän valinnan olet tehnyt matkustaessasi junalla. Kurkkaa omat tietosi sovelluksesta!
Vihreä vaihtoehto yritysmatkoille
Onko yritykselläsi ympäristötavoitteita? Kun työmatkat tehdään hiilineutraalisti junalla, tukee työntekijöiden liikkuminen näiden tavoitteiden saavuttamista.
Ekstra-luokan tarjoama rauha sekä omalle seurueelle varattavat hytit palvelevat erityisesti yritysmatkustajia.
Vihreästä junasta vihreään autoon
Junan ja autoilun voi nyt yhdistää täysin hiilineutraalisti. Saat junamatkustajana yhteiskäyttöisen sähköauton etuhinnoin käyttöösi Helsingissä. Aja haluamasi pituinen aika ja matka, ja tee niin paljon pysähdyksiä kuin haluat. Kuljet koko matkan mukavasti, joustavasti ja täysin hiilineutraalisti.
Vastuullisia valintoja myös ravintolavaunussa
Maista esimerkiksi herkullista parsakaali-pinaattipiirastamme, jonka leipomisesta vastaa Helsingin Roihupellossa sijaitseva Minnan juustokakkutehdas. Täyttävä vegaaninen tomaatti-pestopasta taas on Juvalla asuvien kokkien käsialaa. Jälkkäriksi suosittelemme artesaanijäätelötehtaan valmistamaa ravintolavaunun nimikkojäätelöä!
Matkaketjuilla sujuvuutta liikkumiseen
Joustavasti kotiovelta määränpäähänMatkaketju on matka, joka koostuu useasta matkustusmuodosta. Voit vaikkapa valita kaukoliikenteen junan ja jatkaa paikallisliikenteen bussilla, vuokra-autolla tai taksilla. Liiku joustavasti kotiovelta perille asti.
Tule mukaan matkalle
Meidän kyydissämme matkustat yli 200 asemalle Suomessa.