Osta lippu

Ko­ti­keit­tiös­tä ra­vin­to­la­vau­nun ruo­ka­lis­tal­le

Marja Mustosen kehittelemät kasvistäytteiset pinaattiräiskäleet voittivat Söisin!-reseptikilpailun ja pääsivät mukaan ravintolavaunun ruokalistalle.

Voittajaresepti on saanut innoituksensa Mustosen perheen yhteisiltä vaellusretkiltä. 

– Teemme usein luontoretkiä Utran saarten, Kuhasalon ja Kolin maisemissa omien lasten ja siskontyttöjen kanssa. Halusimme sinne jotain laavulla lämmitettävää helppoa evästä, joka on terveellisempää kuin makkarat. Letut ovat lasten suosikkeja, niitä on nopea tehdä ja ottaa mukaan, ja täytevaihtoehtoja löytyy vaikka kuinka paljon. Ajattelin, että ne voisivat toimia junassakin, Mustonen kertoo. 

Söisin!-kilpailun finaali järjestettiin helmikuussa, ja siihen ylsi neljä kotikokkia kaikkiaan 51 ehdokkaan joukosta. Finaalissa jokaisella kilpailijalla oli tunti aikaa annoksensa valmistamiseen. 

Ravintolavaunu on myymälänhoitajana työskentelevälle Mustoselle tuttu ympäristö, sillä hän on aikaisemmin matkustanut usein junalla työpalavereihin Helsinkiin.   

– Matkan varrelta tuli kollegoja kyytiin, ja meillä oli tapana tavata ravintolavaunussa. Siellä oli hyvä käydä läpi kuulumisia ennen palavereja ja ruokailla samalla. Kun sain tietää reseptikilpailusta, tuli mieleen, että olisi kivaa kehitellä siihen jokin oma resepti, Mustonen kertoo. 

Lisää luettavaa

Matkalla kotimaassa

Hiihtäjien talvihipat – 5 vinkkiä hyvistä hiihtokohteista

Mistä löytää Etelä-, Itä- ja Keski-Suomen parhaat baanat? Kokosimme tähän juttuun hiihtokohteita Salpausselästä Savoon. Mikä parasta, voit jättää välistä parkkipaikan viidakon lait, sillä pääset näihin kohteisiin junalla!

Matkalla kotimaassa

Talven aktiiviloma Lapissa

Kiehtooko hiljaisuus, raikas ilma ja luonnossa vaeltaminen talvisessa Lapissa? Lapin lumon voi kokea myös pieninä pyrähdyksinä ja päiväpatikoinnit ja -hiihdot onnistuvat varmasti ilman aiempaa kokemusta.

Matkalla kotimaassa

Retkeilijän unelmareitti

Suomi on retkeilijän loputon aarreaitta, jonka mahdollisuudet yllättävät kokeneemmankin seikkailijan. Kokosimme yhdessä Metsähallituksen kanssa upeimmat luontokohteet, joihin pääsee kätevästi raiteita pitkin. Pakkaa siis rinkkasi ja hyppää junan kyytiin!