Gå till innehållet

Kotikeittiöstä ravintolavaunun ruokalistalle

Marja Mustosen kehittelemät kasvistäytteiset pinaattiräiskäleet voittivat Söisin!-reseptikilpailun ja pääsivät mukaan ravintolavaunun ruokalistalle.

Voittajaresepti on saanut innoituksensa Mustosen perheen yhteisiltä vaellusretkiltä. 

– Teemme usein luontoretkiä Utran saarten, Kuhasalon ja Kolin maisemissa omien lasten ja siskontyttöjen kanssa. Halusimme sinne jotain laavulla lämmitettävää helppoa evästä, joka on terveellisempää kuin makkarat. Letut ovat lasten suosikkeja, niitä on nopea tehdä ja ottaa mukaan, ja täytevaihtoehtoja löytyy vaikka kuinka paljon. Ajattelin, että ne voisivat toimia junassakin, Mustonen kertoo. 

Söisin!-kilpailun finaali järjestettiin helmikuussa, ja siihen ylsi neljä kotikokkia kaikkiaan 51 ehdokkaan joukosta. Finaalissa jokaisella kilpailijalla oli tunti aikaa annoksensa valmistamiseen. 

Ravintolavaunu on myymälänhoitajana työskentelevälle Mustoselle tuttu ympäristö, sillä hän on aikaisemmin matkustanut usein junalla työpalavereihin Helsinkiin.   

– Matkan varrelta tuli kollegoja kyytiin, ja meillä oli tapana tavata ravintolavaunussa. Siellä oli hyvä käydä läpi kuulumisia ennen palavereja ja ruokailla samalla. Kun sain tietää reseptikilpailusta, tuli mieleen, että olisi kivaa kehitellä siihen jokin oma resepti, Mustonen kertoo. 

Mer att läsa

På resa i Finland

Topp 11 – de bästa tipsen för nattåget

Här är några beprövade praktiska tips för nattågsresandet för att din resa på nattliga spår skulle löpa smidigt....

Läs artikeln
På resa i Finland

Praktiska tips för biltåget

Biltåget tar dig och din bil eller motorcykel från ena änden av Finland till den andra. Vad bör du tänka på innan du reser och på biltågstationer...

Läs artikeln
På resa i Finland

Tips från en meteorolog för att se norrsken

Många åker till Lappland bara för norrskenet. Meteorologen Markus Mäntykannas gav oss tips på hur man ska ordna sin resa om man vill se norrsken....

Läs artikeln