Hyppää sisältöön

Junamatkusta­minen mukautuu jokaiseen tarpeeseen

Millainen matkustaja, sellainen juna. Kaipasitpa matkaltasi sitten rauhallisuutta ja yksityisyyttä, nautiskelua hyvässä seurassa tai vaikkapa erityisen mukavia istuimia, löydät ne junasta.

Ekstra-luokka on rauhallinen tila työskentelyyn ja rentoutumiseen

Seesteistä ja levollista ympäristöä kaipaavalle matkustajalle paras vaihtoehto on uudistunut Ekstra-luokka, jonka asiakkaat ovat ottaneet vastaan erittäin hyvin. 

– Moni haluaa matkustaa Ekstra-luokassa sen rauhallisuuden vuoksi, osa taas valitsee sen ihan vain tyylikkäiden puitteiden takia. Asiakkaat ovat kuvailleet Ekstra-luokassa matkustamista arjen luksuksena ja hengähdyshetkenä, kertoo VR:n matkustajaliikenteen Head of Product & Concept Design Tiina Honkanen

Positiiviset reaktiot eivät ole ihme, sillä Ekstra-luokan uudistuksessa on pyritty ottamaan huomioon sekä asiakkaiden että junahenkilöstön toiveet. Suunnitteluvaiheessa tehtiin useita asiakastutkimuksia, joista saatu palaute ohjasi kehitystyötä. 

Ekstra-luokan sisustus on kotimaista suunnittelua. Materiaalit ovat laadukkaita, ja värimaailmaan on valittu neutraaleja ja aikaa kestäviä sävyjä. Ekstran penkit ovat Eko-luokan istuimia leveämmät, ja InterCity-junien Ekstra-luokassa myös jalkatilaa on enemmän.  

Omaa tilaa ja yksityisyyttä

Asiakkailta kiitosta ovat keränneet erityisesti InterCity-junien yksittäispaikkojen leveät ikkunalaudat, joihin on kätevä laskea esimerkiksi kahvikuppi tai puhelin, sekä vastakkaisten paikkojen ulosvedettävät pöydät. Jos tilaa kaipaa vielä lisää, sitä voi saada ostamalla tyhjän viereisen paikan.

Toinen Ekstra-luokan penkkiriveistä on pyhitetty yksittäisille paikoille, jotka ovat olleet erityisen suosittuja asiakkaiden keskuudessa. Yksittäisellä paikalla oma tila ja yksityisyys ovat taattuja. 

InterCity-junissa Ekstra-luokan paikoilla yksityisyyden tunnetta ja omaa rauhaa tuovat puolestaan istuinten yläosien näkösuojat. Lisäksi Ekstra-luokkaan on kulku vain toisesta päädystä vaunua, joten läpikulkuliikennettä ei ole.    

Lipun korotus Ekstra-luokkaan alk. 6,90 €

Myös Ekstra-luokan hinta-laatusuhde on kerännyt kehuja. Korkealaatuinen matkustuskokemus ei tarkoita korkeaa hintaa: paikka Ekstra-luokassa on ostettavissa pienellä lisämaksulla.

Hiljainen alue takaa oman rauhan 

Ekstra-luokka on vastikään muutettu hiljaiseksi alueeksi, mikä takaa keskeytyksettömän työskentelyrauhan tai mahdollistaa vaikka nokoset ilman häiriöitä. 

– Toive hiljaisesta alueesta on tullut suoraan asiakkailta. Maailmalla on monissa maissa vastaavia konsepteja, joista asiakkaillamme on hyviä kokemuksia. Jo aikaisemmin Ekstra-luokka on valittu rauhallisemman matkustusympäristön vuoksi, joten nyt siitä haluttiin tehdä opasteiden myötä myös virallisesti hiljainen alue, kertoo matkustajaliikenteen palvelumuotoilun projektipäällikkö Helena Ylhäisi

Hiljainen alue ei kuitenkaan tarkoita täysin äänetöntä tilaa. Lyhyet keskustelut ovat sallittuja, jos ne eivät häiritse kanssamatkustajia. Työpuheluita tai muita pidempiä keskusteluita varten InterCity-junissa on erillinen, verhoiltu ja äänieristetty puhelintila. 

Ravintolavaunun yläkerta tarjoaa parhaat puitteet seurusteluun ja nautiskeluun 

Siinä missä Ekstra-luokka soveltuu rauhallisuutta ja yksityisyyttä kaipaavalle matkustajalle, InterCity-junissa kulkeva ravintolavaunun yläkerta on erinomainen paikka seurusteluun tai yhdessä työskentelemiseen.  

Penkit on sijoiteltu pöytäryhmiksi, ja kuten Ekstra-luokassa, myös ravintolavaunun yläkerrassa istuimet ovat normaalia mukavammat ja tilavammat. Ravintolavaunun yläkerrassa on suuret ikkunat, joista on hyvä näköala ohi vilistäviin maisemiin.  

Mukavan matkustuskokemuksen kruunaavat ravintolavaunun antimet, joita voi nauttia omalla paikalla. Ravintolavaunun yläkerta on anniskelualuetta, joten siellä voi myös vaikkapa skoolata kaveriporukan kesken. 

Työporukalle tai yksin matkustavalle 

Ravintolavaunun yläkerrassa on 12-paikkainen kabinetti, joka soveltuu erinomaisesti kokoustamiseen ja työskentelyyn isommalla porukalla. Kabinetissa on suljettava ovi, ja sen varusteluihin sisältyy kaksi seinänäyttöä. 

Ravintolavaunun yläkerta palvelee seurueiden lisäksi hyvin myös yksin matkustavia asiakkaita, sillä pöytäryhmien lisäksi tarjolla on myös yksittäisiä paikkoja. Näiden paikkojen penkit ovat pyöriviä, joten niissä voi halutessaan matkustaa aina kasvot menosuuntaan päin. 

– Monet pitävät ravintolavaunun yläkerran yksittäisiä penkkejä koko junan parhaina paikkoina. Niissä voi istua yksin, istuin kohti ikkunaa käännettynä ja avautuvia maisemia ihaillen, Ylhäisi sanoo. 

Varaa ryhmällenne ikioma 12 hengen kabinetti

YHDESSÄOLOA OMALLA PORUKALLA

Suunnitelmissa hauskaa yhdessäoloa tai livekokoustamista jo matkalla? InterCityn ravintolavaunun yläkerran kabinetti on takuuvarma valinta ryhmänne matkalle. Kabinetin varusteluun kuuluu esimerkiksi kaksi näyttöä ja kätevät pöytätasot.

Pyydä tarjous

Lisää luettavaa