Osta lippu
Takaisin

Päiväjunien ra­vin­to­la­vau­nut palasivat raiteille

Ravintolavaunuissa noudatetaan koronarajoituksia aukiolo- ja anniskeluaikojen sekä asiakasmäärien suhteen. Myyntikärryt palaavat juniin kesällä.

Ravintolavaunut on palautettu liikenteeseen 30.4. alkaen. Vaunut ovat pääsääntöisesti auki klo 01 saakka, ja take away -tilauksia omalle paikalle tai omaan hyttiin on mahdollista tehdä jopa klo 1.30 saakka. Ravintolavaunun valikoituja annoksia voi tilata ja nauttia suoraan omalle paikalle toimitettuna. Tilauksen voi tehdä suoraan konduktöörille tai tekstiviestillä numeroon, joka kuulutetaan matkan alussa.

Suurin osa päiväjunien ravintolavaunuista ja kaikki yöjunien ravintolavaunut ovat AVI:n kevyempien rajoitusten piirissä ja sulkeutuvat klo 01 (anniskelu päättyy klo 24). Loput päiväjunat kuuluvat tiukempien rajoitusten piiriin ja niiden ravintolavaunut saavat olla auki klo 20 saakka (anniskelu päättyy klo 19).

Jos joko junan lähtö- tai pääteasema on lievempien rajoitusten maakunnassa, noudatetaan lievempiä rajoituksia koko junamatkan ajan. Jos sekä junan lähtöasema että määränpää ovat tiukempien rajoitusten maakunnassa, noudatetaan tiukempia rajoituksia.

Ravintolavaunujen asiakaspaikkoja on toistaiseksi vielä rajattu ja käytössä on 75% asiakaspaikoista.

Päiväjunien kärrymyynti palautetaan juniin kesällä. Kärrymyyntiä on muun muassa Helsingin ja Turun välisissä junissa.

Tutustu ravintolavaunujen tarjontaan.

Lue lisää matkustusturvallisuudesta.

Lisää ajankohtaista

Ajankohtaista

Yhteistyö Kummien kanssa tukee potilasperheiden liikkumista kodin ja sairaalan välillä  

Yhteistyömme Lastenklinikoiden Kummien yhteistyö jatkuu. Vuonna 2025 lahjoitamme Kummien kautta 250 junamatkaa yliopistollisten lastensairaaloiden potilasperheille mahdollistamaan liikkuminen kodin ja sairaalan välillä hoitojaksojen aikana. 

Ajankohtaista

Lähiliikenteen konduktöörien lakolla ei ole vaikutusta junaliikenteeseen

JHL on ilmoittanut aloittavansa lähiliikenteen konduktöörien kaksipäiväisen työtaistelun torstaina 8.5. Lakolla ei ole vaikutusta VR:n tai HSL:n junaliikenteeseen ja kaikki vuorot ajetaan aikataulun mukaan.

Ajankohtaista

Lähijunalla Riihimäeltä Hankoon tulevana kesänä

Riihimäen ja Hangon välinen lähijunaliikenne käynnistyy 23.6. ja päättyy 27.7.