Yöjunalla kätevästi pohjoiseen ja takaisin – 8 vinkkiä yöjunaan

Yöjunan kyydissä matkaat Lappiin rennoissa meiningeissä. Nappaa tästä vinkkimme yöjunaan ja teet matkastasi entistä mukavamman!

1. Rennolla vaatetuksella on mukavampi matkustaa

Yöjunaan kannattaa ottaa mukaan oleskeluvaatteet ja vaikka villasukat tai tossut, joissa on mukava olla. Matkustaessa tulee kotoisampi olo, kun käytävillä ei tarvitse kulkea ulkokengät jalassa ja kiristävät päivävaatteet saa vaihdettua rennompaan asuun.

2. Ravintolavaunu on suosittu ajanviettopaikka

Ravintolavaunu on yöjunan tunnelmallinen sydän. Illan mittaan ravintolavaunu voi tulla hyvinkin täyteen, joten varsinkin ruuhkajunissa ravintolavaunussa asioimiseen kannattaa varata aikaa. Jos hyppäät junan kyytiin jo etelästä, kannattaa mennä tilaamaan syötävää ja juotavaa ja varaamaan istumapaikka hyvissä ajoin.

Voit ottaa ravintolavaunusta mukaan syötävää myös omalle istumapaikallesi tai hyttiin, jossa matkanteko sujuu rattoisasti eväiden ja hyvän kirjan tai leffan parissa.

Ravintolavaunu on myös siitä kiva ajanviettopaikka, että siellä tutustuu helposti muihin kanssamatkustajiin. Missään muualla ei samalla tavalla kiireettömästi päädy uusien tuttavuuksien kanssa saman pöydän ääreen. Ainutlaatuinen tilanne siis tutustua ja rupatella.

3. Suihkullinen hytti lisää matkustusmukavuutta

Makuupaikka yläkerran suihkullisesta hytistä on vain joitain euroja kalliimpi kuin paikka alakerran hytissä. Suihku lisää yöjunan matkustusmukavuutta huomattavasti, varsinkin jos olet viettänyt patikointilomaa ja raikas suihku kelpaisi. Nukkumaan on ihana kellahtaa puhtaana ja raikkaana. Suihkullisessa hytissä on myös oma wc.

4. Varaudu yöjunaan vesipullolla

Junan hanavesi ei ole juomakelpoista, joten matkalle kannattaa varata mukaan juomapullo. Jos se kuitenkin unohtuu tai ei riitä koko matkalle, lähin apu löytyy ravintolavaunun juomavalikoimista. Sieltä saat juomavettä, mutta myös kaikkea muuta hyvää juotavaa. Matkan kunniaksi voi esimerkiksi juoda lasilliset kuohuvaa. Ravintolavaunu on kiinni vain parisen tuntia yöllä eli palvelu pelaa lähes koko matkasi ajan.

5. Sesongin ulkopuolinen matkailu kannattaa

Sesonkiaikoina yöjunat ovat usein täynnä ja vilinää ja vilskettä riittää myös matkakohteissa. Jos haluat välttää ruuhkan ja nauttia matkan määränpäässä autenttisesta Lapin hiljaisuudesta, kannattaa harkita matkustamista vilkkaimpien sesonkien ulkopuolella. Samalla saatat saada junalipunkin edullisemmin, joten win-win-tilanne kaikin puolin.

6. Makuuvaunussa matkustetaan mukavasti

Yöjunassa voit matkustaa istumapaikalla tai makuuhytissä. Oma makuuhytti on kuin raiteilla kulkeva hotellihuoneesi, eivätkä hinnatkaan huimaa päätä.

7. Herkkäuniselle korvatulpat mukaan

Juna ei ole täysin äänetön matkustusmuoto. Pientä tärinää ja kolinaa kuuluu matkana aikana. Se on osa junamatkustuksen romantiikkaa ja toimii monelle myös oivana unilääkkeenä, kun saa nukahtaa pehmeästi puolelta toiselle keikkuvaan junaan. Herkkäunisen kannattaa varata yöjunaan kuitenkin korvatulpat. Vaunun keskellä sijaitsevat hytit ovat kaikkein hiljaisimmat, sillä vaunujen päädyssä olevat hytit sijaitsevat telien päällä.

8. Seikkailu yöjunassa

Yöjunat ovat yleensä pitkiä ja niissä voi tehdä vaikkapa ilta- tai aamulenkin, joka on samalla kiva seikkailu. “Lenkillä” näet muun muassa erilaisia ihmisiä, matkustustapoja ja voit vaikkapa piipahtaa eväshetkelle ravintolavaunuun.

Tutustu yöjuniin ja osta lippu

Mukavaa matkaa!

Yöjunaseikkailu odottaa

Lisää

Lisää luettavaa

Uusilla raiteilla

8 syytä tehdä lippuostokset kirjautuneena

Moni meistä harmittelee, kun suunnitelmiin tulee muutoksia ja matka on kerrankin varattu ajoissa. Ajatus matkan uudelleen järjestelystä ei houkut…

Lue juttu
Matkalla kotimaassa

Näin tulkitset kesän sade-ennusteita ja säilytät matkasuunnitelmasi

Suomen suveen kuuluvat sade ja paiste. Joskus nämä vuorottelevat hyvinkin nopeasti, mikä hankaloittaa sään ennustamista. Moni tuntuu säikähtävän…

Lue juttu
Arjen matkat

Miksi taittaa työmatkat junalla?

Mitä jos aloittaisit aamusi rentouttavalla junamatkalla. Juna tarjoaa sinulle omaa aikaa, rauhallisen startin päivään ja huolettoman tavan matkat…

Lue juttu