Hyppää sisältöön
Ajankohtaista

Ekstra-luokassa muutoksia 26.10. alkaen

Vastaamme toiveeseenne väljemmästä ja entistä turvallisemmasta junamatkustamisesta. Ekstra-luokassa on jatkossa käytettävä kasvomaskia ja viereinen paikka on aina tyhjä.

Vastaamme toiveeseenne ja maanantaista 26.10. alkaen on Ekstra-luokassa käytettävä maskia. Maski kuuluu lipun hintaan, ja junan konduktööri jakaa sen jokaiselle Ekstra-luokassa matkustavalle. Omaa maskia saa toki käyttää.

Teemme myös Ekstra-luokasta entistä väljemmän ja rajaamme asiakasmäärän puoleen poistamalla käytäväpaikat pois myynnistä. Näin saat enemmän tilaa, kun viereinen paikka on aina tyhjä. Samassa vaunussa voi siirtyä toiselta riviltä matkakaverin viereen istumaan.

Tuoreen asiakaskyselymme* mukaan lähes puolet asiakkaista (48 %) kokee kasvomaskien käyttöpakon luovan turvallisuuden tunnetta. Yli puolet vastaajista (54 %) on myös huolestunut muiden matkustajien suojavarusteiden käytöstä.

Junahenkilöstömme käyttää aina vuorojensa aikana maskeja. Maskisuosituksemme on edelleen voimassa kaikissa kauko- ja lähiliikenteen junissa.

*VR:n asiakaskyselyyn osallistui yhteensä n. 1800 vastaajaa. Kysely toteutettiin verkossa 24.-28.9.2020.

Lisää ajankohtaista

Ajankohtaista

Julkaisemme lisää yöjunia myyntiin 28.11. klo 10

Julkaisemme loppukevään, kesän ja alkusyksyn yöjunat myyntiin huomenna ti 28.11. klo 10. Julkaistava myyntikausi on 15.4.2024–26.10.2024. Julkais...

Lue juttu

Ajankohtaista

Helsingin ja Tampereen asemien palvelupisteillä luovutaan käteisen käytöstä kesän aikana

Helsingin ja Tampereen asemien palvelupisteillä luovutaan käteisen käytöstä myyntijärjestelmän uusiutuessa kesän aikana. Jatkossa junaliput voi m...

Lue juttu

Ajankohtaista

Lähes kaikki junat peruttu perjantaina 21.5.2021 RAU:n mielenilmauksen vuoksi

Rautatiealan Unioni Ry (RAU) on ilmoittanut työtaistelutoimenpiteistä, jotka vaikuttavat koko Suomen junaliikenteeseen perjantaina 21.5.2021. Mie...

Lue juttu