Syksyinen lähijunaloma

Lä­hi­ju­na­loma

Kaukolomat askarruttavat, mutta maisemanvaihdos houkuttelee? Eipä hätää. Lisää kokemuksiisi helposti saavutettavat kohteet lähellä, sillä turistiksi voit lähteä myös lähijunalla. Keräsimme inspiraatioksi muutamia matkavinkkejä lähijunalomalle.

1. Lahti – urheilun mekka ja Järvi-Suomen portti

CNN-uutistoimisto listasi vuoden 2022 alussa maailman kiinnostavimmat matkakohteet. Yhteensä 22:n kohteen listalle nousi myös Lahti. CNN:n artikkelissa, Avataan uudessa välilehdessä korostettiin erityisesti Lahden vehreyttä, ekologisuutta ja upeita luontokohteita. Erityismaininnan saivat myös Lahden alueen pohjavedet, jotka tarjoavat alueen asukkaille huippulaatuisen hanaveden. Lahden matkailuvinkeiksi artikkelissa nostettiin Teerenpeli-ravintola, Avataan uudessa välilehdessä, jonka yhteydestä löytyy myös panimo ja tislaamo. Kaupungin museotarjonnasta taas mainittiin visuaalisten taiteiden museo Malva, Avataan uudessa välilehdessä, joka avaa ovensa keväällä 2022.

Lahti on suomalaisen hiihdon pääkaupunki, mutta kaupungissa on paljon tehtävää ja nähtävää myös muulloin kuin talvella. Salpausselän ulkoilualueella on yli 30 kilometriä merkittyjä maastoliikuntapolkuja, joilla voi kävellä, juosta ja maastopyöräillä. Merkittyjen maastoliikuntapolkujen ja huollettujen ulkoilureittien lisäksi Salpausselällä on runsas luontaisten metsäpolkujen verkosto. Jos et ehtinyt syödä aamiaista, niin päivän tärkeimmän aterian nautit aivan rautatieaseman lähellä, suositussa Asemapäällikössä, Avataan uudessa välilehdessä. Kun vatsa on täynnä, voit suunnata asemalta ensin Lahden maamerkkien eli radiomastojen juurelle, radio- ja tv-museoon Mastolaan, Avataan uudessa välilehdessä Radiomäelle. Radiomäki on myös itsessään upea luontokohde, josta avautuu mahtava näkymä kaupunkiin ja Vesijärvelle.

Mastolasta matka jatkuu toiselle tunnetulle lahtelaiselle maamerkille eli hyppyrimäelle Salpausselän stadionille. Stadionin Hiihtomuseossa, Avataan uudessa välilehdessä pääset tutustumaan sivakoinnin historiaan ja sen tärkeimpiin tapahtumiin.

Hyppyrimäen juurelta seuraavaksi suunta otetaan kohti Vesijärven satamaa. Satamassa on useita kahviloita, putiikkeja sekä puuarkkitehtuurin taidonnäyte Sibelius-talo, Avataan uudessa välilehdessä. Jos tässä kohtaa kolottaa kahvihammasta, niin kokeilepa tunnelmallista kahvila Karirantaa, Avataan uudessa välilehdessä. Jos taas nälkä on iso, niin kokeile Lahtelaista kierrosta, Avataan uudessa välilehdessä. Uskomme, että löydät kierrokselta mieleisen ruokapaikan. Myös ravintola Roux, Avataan uudessa välilehdessä on tyylikäs ja varma valinta.

Kun Lahessa ollaan, ei sovi unohtaa kuningasta. Pyhiinvaelluskohteen eli Jari Litmasen patsaan löydät Lahden kisapuistosta, Avataan uudessa välilehdessä. Kamerat valmiiksi ja yhteiskuviin!

Asema: Lahden rautatieasema sijaitsee ihan kaupungin keskustan tuntumassa. Tikkurilasta pyyhkäisee oikorataa pitkin Z-junalla Lahteen alle tunnissa, ja Riihimäeltä matka kestää noin 45 minuuttia.

Yöpyminen: Aivan rautatieaseman kupeessa on ekologinen kaupunkihotelli GreenStar Hotel Lahti.

2. Koe Tuusulanjärven seutu

Tuusulan, Järvenpään ja Keravan alue on elämyksiä täynnä. Hypätkää vaikka koko perheen voimin lähijunaan ja pääsette suoraan keskelle kaunista luontoa. Kokeile esimerkiksi Seitsemän veljeksen vaellusreittiä, Avataan uudessa välilehdessä, jota voi kulkea pätkä kerrallaan tai ottaa haltuun vaikka koko 90 kilometrin pituisen reitin. Lähijunaloman aikana kannattaa ehdottomasti piipahtaa myös Fjällbon rantakalliolla. Tunnelmallinen kävelykierros, Avataan uudessa välilehdessä on oivallinen mahdollisuus ihastella luonnonrauhaa ja kaunista järvimaisemaa. Reitiltä löytyy myös ainutlaatuinen laituripaviljonki, jolta keväisen auringonlaskun seuraaminen onnistuu helposti.

Kauniin luonnon lisäksi Tuusulanjärven seudun 11 museon ja 10 ravintolan yhteinen Elävät juuret -elämysopas, Avataan uudessa välilehdessä tarjoaakin yli 40 erilaista tapaa rentoutua ja kokea lomatunnelmaa kulttuurin ja luonnon äärellä. Kaikki kohteet sijaitsevat kompaktisti Tuusulanjärven seudulla Järvenpäässä, Keravalla ja Tuusulassa. Voit viettää paikalla yhden tai useamman päivän, sillä alueella on myös ainutlaatuisia yöpymispaikkoja pidempääkin vierailua varten. Kotiin ei tarvitse lähteä tyhjin käsin, sillä alueella on lukuisia puoteja, Avataan uudessa välilehdessä, joista löydät esimerkiksi käsitöitä ja suuhunpantavaa.

Saapuminen: Keravan, Ainolan ja Järvenpään juna-asemat sijaitsevat Helsinki-Riihimäki-pääradan varrella ja VR:n lähiliikenteen junat pysähtyvät näillä asemilla monta kertaa tunnissa. Helsingin suunnasta Keravalle ja Järvenpäähän matkaa on junalla noin 20 minuuttia. Järvenpään ja Keravan asemilta hyvät jatkoyhteydet koko alueella liikennöiviin busseihin. Lue lisää saapumisesta Tuusulanjärven seudulle, Avataan uudessa välilehdessä

3. Sveitsiin Hyvinkäälle

Retki kannattaa aloittaa suoraan huipulta ja suunnata Sveitsiin! Varaa siis yöpaikka itsellesi tai koko perheelle Hyvinkään Hotel Sveitsistä, Avataan uudessa välilehdessä. Hotellin ympäristö tarjoaa tekemistä ja rentoilua ympärivuotisesti. Vuokraa fatbike, Avataan uudessa välilehdessä joko sähköllä tai ilman ja lähde tutustumaan Hyvinkään upeisiin pyöräilyreitteihin. Ihan hotellin vierestä lähtevät myös Sveitsin luontopolku, Avataan uudessa välilehdessä sekä Sveitsinpuiston kulttuuripolku, Avataan uudessa välilehdessä, jonka varrella voit tutustua alueen historiaan. Unohtumattomia elämyksiä tarjoilee hotellin yhteydessä sijaitseva WayOut Sveitsi, Avataan uudessa välilehdessä, jossa voit kokeilla seurueesi tai perheesi kanssa pelaamista monipuolisissa pakohuoneissa.

Ennen kuin nälkä ehtii yllättää, on syytä suunnata syömään. Helpotusta kurnivaan vatsaan tarjoaa Ravintola Karhunpesä, Avataan uudessa välilehdessä hotellilla. Hyvinkään keskustasta taas löydät 2Puuta, Avataan uudessa välilehdessä-bistron, joka vakuuttaa vaativammankin herkkusuun.

Hyvinkäällä ei sovi unohtaa Suomen rautatiemuseota, Avataan uudessa välilehdessä! Tutustu suomalaisen rautatien historiaan ja ihastele mm. hienoja, mustia ja kiiltäviä höyryvetureita.

Asema: Hyvinkäälle junailee esim. Hämeenlinnasta reilu puoli tuntia ja Helsingistä kolme varttia.

4. Hämeenlinna

Hämeenlinna on siitä kiva kohde, että pääset moneen kohteeseen jalkaisin rautatieasemalta. Hämeenlinnan taidemuseolle, Avataan uudessa välilehdessä on vain noin 10 minuutin kävely asemalta. Museon kokoelmiin kuuluu mm. sanoittajamestari Vexi Salmen keräämä satojen teosten kokoelma. Taidemuseon vieressä sijaitsee Verkatehdas, Avataan uudessa välilehdessä, jossa on erilaisia tapahtumia ja monipuolista kulttuuritarjontaa.

Hämeenlinnaa ei voi ohittaa käymättä linnassa. Hämeen linnalle, Avataan uudessa välilehdessä kävelee esimerkiksi torilta vain reilu 10 minuuttia Eino Leinon -puiston ja Linnan-puiston läpi. Koko perheelle sopiva keskiaikainen tiililinna sijaitsee kauniilla paikalla Vanajaveden rannalla. Linnassa voi kierrellä omatoimisesti pääsymaksun hinnalla, mutta palkitsevampaa on osallistua opastetulle kierrokselle, jolloin saat kuulla tarinoita linnan elämästä ja voit halutessasi kysyä lisää.

Linnalta on reilun puolen tunnin kävelymatka tai 10 minuutin taksimatka toiselle Hämeenlinnan maineikkaalle kohteelle eli Aulangolle, Avataan uudessa välilehdessä. Siellä on tekemistä ja näkemistä kaikille mutta kuuluisin lienee näkötorni. Näkötornilta on huikeat näkymät ympäröivään luontoon. Suosittelemme myös porrasjumppaa alas tornilta, nimittäin sieltä löydät Aulangon karhuveistoksen jyrkän kallioseinämän kupeesta.

Ruoka: Kaikkien kukkaroille sopivia ruokapaikkoja löytyy runsaasti kaupungin keskustasta. Mainittakoon muutama hämeenlinnalainen klassikko. Leivonnaisten ystävä ei voi ohittaa kaupungin kahvilahelmeä Cafe Laurellia, Avataan uudessa välilehdessä, jonka leipomon käsin tehdyt herkut tuottavat valinnanvaikeutta vitriinien äärellä. Illalliselle herkkusuut ottavat suunnaksi kellariravintola Hällän tai tunnelmallisen ravintola Piparkakkutalon, Avataan uudessa välilehdessä.

Yöpyminen: Hämeenlinnassa on useita majoitusvaihtoehtoja. Uinut mukavasti ainutlaatuisessa B&B Matin ja Maijan Majatalossa, Avataan uudessa välilehdessä, joka sijaitsee aivan kaupungin keskustassa. Aulangolla yösijan löydät Scandic Aulangosta, Avataan uudessa välilehdessä.

Asema: Hämeenlinnan rautatieasemalla pysähtyy niin lähi- kuin kaukojuniakin. R-juna Tampereelta ajaa Hämeenlinnaan noin 45 minuuttia ja Tikkurilasta 1 tunti ja 10 minuuttia.

Huom! Tarkistathan kohteiden tarkemmat tiedot, kuten aukioloajat ja hinnat, ennakkoon.

Suunnittele matkasi loppuun

Tutustu tarkemmin VR:n lähiliikenteeseen ja selvitä reittisi unelmien lomakohteeseen. Kokosimme yhteen kaiken tarvittavan tiedon.

Tutustu lähiliikenteeseen

Minkä kaupungin valitset?

Lisää

Lisää luettavaa

Uusilla raiteilla

8 syytä tehdä lippuostokset kirjautuneena

Moni meistä harmittelee, kun suunnitelmiin tulee muutoksia ja matka on kerrankin varattu ajoissa. Ajatus matkan uudelleen järjestelystä ei houkut…

Lue juttu
Matkalla kotimaassa

Näin tulkitset kesän sade-ennusteita ja säilytät matkasuunnitelmasi

Suomen suveen kuuluvat sade ja paiste. Joskus nämä vuorottelevat hyvinkin nopeasti, mikä hankaloittaa sään ennustamista. Moni tuntuu säikähtävän…

Lue juttu
Arjen matkat

Miksi taittaa työmatkat junalla?

Mitä jos aloittaisit aamusi rentouttavalla junamatkalla. Juna tarjoaa sinulle omaa aikaa, rauhallisen startin päivään ja huolettoman tavan matkat…

Lue juttu