Osta lippu
Takaisin

Tuomme ra­vin­to­la­vau­nut raiteille 15.6.

Palautamme ravintolavaunut takaisin juniin maanantaina 15.6.

Ravintolavaunussa palvelemme teitä nykyisten rajoitusten mukaisesti anniskelun päättyessä kello 22. Ravintolavaunussa saa nykyisten rajoitusten mukaan olla puolet normaalista sallitusta asiakasmäärästä, mutta ravintolavaunun syötäviä voit nauttia esimerkiksi omalla paikallasi. Voit lukea täältä lisää toimenpiteistä, joita teemme palvellaksemme asiakkaidemme ja henkilökuntamme turvallisuutta poikkeustilanteessa.

Lisää ajankohtaista

Julkaisemme tulevana maanantaina 12.10. klo 9 myyntiin liput kesän ja syksyn yöjunamatkoille, ajalle 26.4.-3.10.2027. Nyt julkaistava kausi pitää sisällään juhannuksen sekä pohjoisen ruska-ajan.

Ratatyöt vaikuttavat junaliikenteeseen Keravan ja Riihimäen välillä. Tämän vuoksi R-junille voi aiheutua n. 5-15 minuutin myöhästymisiä.

Uudistamme eläkeläisten ja opiskelijoiden alennuksia kaukoliikenteessä. Jatkossa hiljaisemmilla junavuoroilla on mahdollisuus matkustaa entistä edullisemmin. Tavoitteena on tarjota asiakkaille enemmän edullisia matkustusvaihtoehtoja ja vahvistaa junamatkustamisen suosiota.