Osta lippu
Takaisin

Suomesta pääsee pian junalla Ruotsiin – liikenne Haa­pa­ran­taan käynnistyy elokuussa

Päivittäinen liikennöinti käynnistyy maanantaina 10.8.2026 ja viikoittain ajetaan 28 vuoroa. Uusi reitti avaa täysin uuden rajan ylittävän junayhteyden Suomen ja Ruotsin välillä.

VR:n juna Haaparannan asemalla

Raideyhteydellä on hyvin tärkeä merkitys alueellisesti, sillä se parantaa yhteyksiä paitsi pohjoisen Suomen ja Ruotsin, myös Norjan välillä. Rajan ylittävän henkilöjunaliikenteen käynnistyminen on myös Tornion, Oulun ja Haaparannan kaupungeille merkittävä saavutettavuutta parantava tekijä.

Uusi reitti avaa yhteydet Suomen ja Ruotsin välille. Esimerkiksi Oulun ja Luulajan yliopistokaupunkien välillä on jatkossa huomattavasti helpompi liikkua ja Oulusta on kätevää jatkaa matkaa aina Helsinkiin saakka. Joulukuussa on tarkoitus parantaa entisestään vaihtoyhteyksiä Haaparannalla, josta ruotsalaisen Norrtågin junat Luulajaan liikennöivät.

Junaliput tulevat myyntiin ensi viikolla 30.6.

Oulun ja Haaparannan välillä liikennöidään kaksi päivittäistä vuoroa molempiin suuntiin viikon jokaisena päivänä. Samalla henkilöjunaliikenne palaa vuosikymmenten tauon jälkeen Tornion keskustaan.

Junaliput Oulun ja Haaparannan väliselle reitille tulevat myyntiin tiistaina 30.6. Liput ja tarkemmat aikataulut ovat silloin saatavilla vr.fi, Avataan uudessa välilehdessä ja VR Matkalla -sovelluksen matkahaussa.

Rajan ylittävään matkustamiseen liittyvistä käytännöistä ja ohjeista löytyy lisätietoa Haaparannan liikenteestä kertovalta sivuiltamme.

Aikataulut (ajat paikallista aikaa):

  • IC 401, ma–la, Oulu 05:08 → Haaparanta 05:45
  • IC 403, su, Oulu 06:50 → Haaparanta 07:45
  • IC 407, ma–su, Oulu 19:50 → Haaparanta 20:30
  • IC 402, ma–la, Haaparanta 06:20 → Oulu 09:00
  • IC 404, su, Haaparanta 08:54 → Oulu 11:32
  • IC 408, ma–su, Haaparanta 20:45 → Oulu 23:20

Pysähdyspaikat: Oulu, Kemi, Tornio-Itäinen, Tornio, Haaparanta (Ruotsi)

Lisää ajankohtaista

Kellotaulu sinisellä taustalla.

Sunnuntaina 25.10. siirrytään talviaikaan ja klo 04.00 siirretään kelloja kesäajasta normaaliaikaan klo 03.00. Kellojen siirto vaikuttaa yöjunien kulkuun.

Julkaisemme tulevana maanantaina 12.10. klo 9 myyntiin liput kesän ja syksyn yöjunamatkoille, ajalle 26.4.-3.10.2027. Nyt julkaistava kausi pitää sisällään juhannuksen sekä pohjoisen ruska-ajan.

Ratatyöt vaikuttavat junaliikenteeseen Keravan ja Riihimäen välillä. Tämän vuoksi R-junille voi aiheutua n. 5-15 minuutin myöhästymisiä.