Osta lippu
Takaisin

Paik­ka­va­rauk­sel­la lähijunaan? Testaamme mat­kus­ta­jien toivetta 5.4.

Valituilla lähijunavuoroilla testataan hiljaista matkustusluokkaa tiistaina 5.4. Kokeile ja kerro mielipiteesi!

VR:n asiakaskyselyjen tuloksissa on noussut esiin toive erillisestä, rauhallisesta lähijunan osastosta, jonne voisi myös varata oman paikan.

Sopisiko monesta Keski-Euroopan maasta tuttu matkustustapa myös suomalaiseen lähijunailuun? Testaamme asiaa tiistaina 5.4. valituilla lähijunavuoroilla. Kokeilu on osa uusien lähijunien hankinnan suunnittelua.

Uudet lähijunat tulevat raiteille muutamien vuosien päästä. Jos rauhallinen osasto paikkavarauksineen saa matkustajilta kannatusta, siitä voi tulla pysyvä ominaisuus VR:n lähijunissa. Tulevaisuuden junat suunnitellaan yhdessä!

Lisää ajankohtaista

Uudistamme eläkeläisten ja opiskelijoiden alennuksia kaukoliikenteessä. Jatkossa hiljaisemmilla junavuoroilla on mahdollisuus matkustaa entistä edullisemmin. Tavoitteena on tarjota asiakkaille enemmän edullisia matkustusvaihtoehtoja ja vahvistaa junamatkustamisen suosiota. 

Lipunmyyntiautomaattimme rautatieasemilla poistuvat käytöstä marraskuun loppuun mennessä niiden teknisen käyttöiän päättyessä. Lipun voi kuitenkin ostaa edelleen monin tavoin.

VR:n vihreällä on nyt rekisteröity väritavaramerkki

Vihreä värimme on nyt myös virallisesti VR:n vihreä, kun meille tunnusomainen vihreän sävy on rekisteröity väritavaramerkiksi Suomessa matkustajajunaliikenteessä. Rekisteröinti on merkittävä tunnustus pitkäjänteiselle brändityölle: suomalaiset yhdistävät vihreän poikkeuksellisen vahvasti juuri mehin, ja nyt yksi tunnetuimmista tunnuksistamme on myös virallisesti suojattu.