Osta lippu
Ajankohtaista

Uudistunut upea Ekstra-luokka

Uudistuneet Ekstra-luokan vaunut ovat nyt liikenteessä. Vaunut ovat kokeneet muodonmuutoksen, jonka myötä niiden matkustusmukavuus ja -rauhallisuus on uudella tasolla. Uudistuneelle Ekstra-luokalle ominaista on muun muassa leveämmät istuimet ja suurempi jalkatila, tilavampi ja viihtyisämpi wc sekä ääniä vaimentavat kokolattiamatot. Ekstra-luokassa lipun hintaan sisältyy aina kahvi- ja teetarjoilu sekä vesi.

Ekstra-luokkaa on kehitetty asiakastutkimuksen pohjalta, jonka vastauksissa korostui rauhallinen ympäristö, matkustusmukavuus sekä laatu. Näihin tähdättiin monilla näkyvillä muutoksilla, materiaalivalinnoilla sekä vaunun sijoittelulla; Ekstra-luokkaan ei ole läpikulkua muualta junasta. Akustiikka ja ääniä vaimentavat kokolattiamatot lisäävät rauhallisuutta. Matkustusmukavuuden takaavat tilavammat penkit ja suurempi jalkatila. Paikan voi varata myös yksittäiseltä penkkiriviltä. Ekstra-luokan lippuun sisältyy kahvi, tee ja vesi.

Ekstra-luokka tarjoaa loistavat puitteet työntekoon ja rauhalliseen matkustamiseen, ja siksi se on etenkin työmatkustajien suosiossa. Entistä sujuvamman työnteon takaamiseksi myös junan wifi-verkkoa kehitetään ja juniin saadaan tulevaisuudessa jopa viisi kertaa nopeampi yhteys. Verkkoyhteyksien uudistaminen aloitetaan alkuvuodesta 2022.

Ekstra-luokan muutoksia:

  • Leveämmät istuimet ja isompi jalkatila (IC:n Ekstra)
  • Tuolien näkösuojat kasvoille (IC:n Ekstra)
  • Ääniä vaimentavat kokolattiamatot
  • Yhden hengen rivit
  • Tilavampi ja viihtyisämpi wc (IC:n Ekstra)
  • Pistokkeet käytännöllisemmässä paikassa (IC:n Ekstra)
  • Led-valaistus (IC:n Ekstra)
  • Tyylikkäät materiaalivalinnat
  • Ekstra-luokan läpi ei ole kulkua
  • Pendolinojen Ekstra-luokassa on myös kabinetti, jonka voi erikseen varata

Voit korottaa paikkasi Ekstra-luokkaan alk. 6,90 € hintaan matkalipun oston yhteydessä, ennen matkaa tai VR Matkalla -sovelluksesta vaikka vielä matkan aikana.

Tutustu Ekstra-luokan palveluihin tarkemmin

Lisää ajankohtaista

Ajankohtaista

Lisäämme junavuoroja Kemijärvelle – Itä-Lapin saavutettavuus paranee merkittävästi

Lisäämme junavuoroja Kemijärvelle joulukuusta 2024 alkaen, yhteistyössä alueen kuntien kanssa. Uudet junavuorot parantavat Itä-Lapin saavutettavuutta ja tukevat alueen matkailua sekä elinkeinoelämää. Suosittujen matkakohteiden, kuten Pyhän ja Sallan, tavoittaminen ympäristöystävällisesti junalla on jatkossa lomasesonkeina entistäkin sujuvampaa. Uudet junavuorot on julkaistu myyntiin 14.10.

Ajankohtaista

Turun rautatieasema muuttaa Logomoon 5.8.2024

Turun päärautatieasema muuttaa elokuussa uusille Logomon siltaan yhdistetyille junalaitureille. Aluksi uusilla laitureilla pysähtyvät Tampereen ja Turun sekä Turun sataman välillä liikennöivät junat. Helsingin suunnasta Turkuun liikennöitävät kaukojunat siirtyvät uusille asemalaitureille nykyisen ratakatkon päättymisen jälkeen vuoden loppuun mennessä.

Ajankohtaista

Radalla-sivu kokoaa yhteen junaliikenteen viimeisimmät käänteet

Liikennetiedotuksemme vr.fi:ssä on muuttanut muotoaan. Junaliikenne nyt -sivu on korvattu uudella liikennetiedotuksen kokonaisuudella, jossa kerromme asiakkaillemme junaliikenteestä reaaliaikaisesti.