Osta lippu
Takaisin

Talviaika alkaa – muutoksia ai­ka­tau­luis­sa

Sunnuntaina 31.10. siirrytään talviaikaan ja klo 04.00 siirretään kelloja kesäajasta normaaliaikaan klo 03.00. Kellojen siirto vaikuttaa yöjunien kulkuun sekä joidenkin lähijunien lähtöaikoihin.

Kaukoliikenne

Kulussa olevat kaukoliikenteen yöjunat pysähtyvät odottamaan aikataulunmukaista normaaliajan (talviajan) lähtöaikaansa n. tunnin ajaksi siten, että klo 04:00 jälkeiset lähdöt tapahtuvat talviajassa.

HSL:n aikataulut, Avataan uudessa välilehdessä löydät heidän sivustoltaan.

Lisää ajankohtaista

Kellotaulu sinisellä taustalla.

Sunnuntaina 25.10. siirrytään talviaikaan ja klo 04.00 siirretään kelloja kesäajasta normaaliaikaan klo 03.00. Kellojen siirto vaikuttaa yöjunien kulkuun.

Julkaisemme tulevana maanantaina 12.10. klo 9 myyntiin liput kesän ja syksyn yöjunamatkoille, ajalle 26.4.-3.10.2027. Nyt julkaistava kausi pitää sisällään juhannuksen sekä pohjoisen ruska-ajan.

Ratatyöt vaikuttavat junaliikenteeseen Keravan ja Riihimäen välillä. Tämän vuoksi R-junille voi aiheutua n. 5-15 minuutin myöhästymisiä.