Köp en biljett
Tillbaka

Parannamme ju­nayh­teyk­siä pääradalla ja Jy­vä­skyläs­sä

Lisäämme erityisesti viikonloppujen junavuorotarjontaa 26.3. alkaen. Parannuksia vuoroihin tulee muun muassa Jyväskylän, Tampereen, Hämeenlinnan ja Vaasan seudulle. Väylävirasto teettää alueella ratatöitä kevään aikana, jolloin osa junavuoroista korvataan busseilla.

Jyväskylä saa perjantai- ja sunnuntai-iltoihin uuden suoran junavuoron Helsinkiin. Lisäksi lauantaipäivään ja sunnuntai-iltaan lisätään junavuorot Helsingistä Tampereelle. Kaikki uudet vuorot pysähtyvät myös Hämeenlinnassa.  

Junamatkustus painottuu tällä hetkellä vahvasti viikonlopun vapaa-ajanmatkoille, ja uudet vuorot tuovat lisätarjontaa juuri viikonlopun suosituimpiin matkustusajankohtiin. Näillä muutoksilla saamme esimerkiksi Hämeenlinnan matkustajille lisättyä vuorotarjontaa niihin ajankohtiin, joista olemme nyt saaneet palautetta liian pitkästä vuorovälistä”, toteaa suunnittelujohtajamme Juho Hannukainen. 

 Uudet vuorot ovat: 
  • Jyväskylä klo 19.15 – Tampere 21.04 – Hämeenlinna 21.47 – Helsinki 22.54 (pe, su) 
  • Helsinki klo 12.03 – Hämeenlinna 13.11 – Tampere klo 13.53 (la) 
  • Helsinki klo 21.03 – Hämeenlinna 22.11 – Tampere 22.53 (su) 

Asiakkaiden toiveesta Vaasasta klo 11.35 Helsinkiin lähtenyt vaihdollinen yhteys on aikaistettu lähtemään tiistaista perjantaihin jo aamulla klo 8.20, jolloin Helsinkiin saavutaan jo klo 12.35. Tästä junavuorosta on Seinäjoella sujuvat vaihtoyhteydet myös Oulun ja Jyväskylän suuntiin. Lauantaisin ja sunnuntaisin junan lähtöaika pysyy nykyisessä lähtöajassa klo 11.35. 

Lisäksi kaksi Helsingin ja Oulun välille joulukuussa lisättyä junavuoroa, jotka ovat tähän saakka liikennöineet keskiviikosta perjantaihin sekä sunnuntaisin, alkavat 19.6. alkaen kulkea joka päivä. Toinen junavuoroista lähtee Helsingistä klo 10.03 ja toinen Oulusta klo 15.30. Helsingistä lähtevä vuoro pysähtyy myös Hämeenlinnassa, ja molemmat vuorot pysähtyvät Tampereella, Seinäjoella ja Kokkolassa. 

Ratatyöt vaikuttavat pääradan junaliikenteeseen huhti-toukokuussa 

Väylävirasto teettää huhti-kesäkuun aikana ratatöitä Seinäjoen ja Oulun välillä. Ratatöiden vuoksi useita päiväjunia korvataan Seinäjoen ja Kokkolan tai Oulun välillä busseilla seuraavina ajankohtina: 

ma–to 17.4.–27.4.  ti–to 2.–4.5.  ma–to 29.5.–15.6. 

19.6. alkaen Väylävirasto aloittaa Järvenpään seudulla noin puoli vuotta kestävät ratatyöt, joiden aikana käytössä on vain yksi raide. Tämä hidastaa osaa Helsingistä pohjoiseen lähtevien junien matka-aikaa noin neljällä minuutilla. Lähiliikenteen R-junien vuoroväliä joudutaan harventamaan ruuhka-aikana, eivätkä lähijunat pääse ratatyön vuoksi pysähtymään Ainolan seisakkeella. Osalle R- ja Z-junista on tiedossa aikataulumuutoksia. Lisäksi joudumme poistamaan klo 16.40 lähtevän kaukojunayhteyden Helsinki–Tampere-väliltä tilapäisesti ajalla 19.6.–9.12.2023. 

Päivitämme junien korvaavat bussiyhteydet ja niiden aikataulut matkahakuun sitä mukaa, kun ne varmistuvat. Näin ratatöiden vuoksi poikkeavat aikataulut näkyvät matkahaussa jo lippua ostaessa. Tarkempaa tietoa korvaavista bussiyhteyksistä ja bussien lähtöpaikoista löytyy osoitteesta www.vr.fi/korvaavat-bussit, Öppnas i en ny flik

Mer aktuellt

Kellotaulu sinisellä taustalla.

Aktuellt

Vintertiden börjar – förändringar i nattågens tidtabeller

Söndagen den 2 oktober är det dags att övergå till vintertid, och kl. 04.00 ställs klockorna om från sommartid till normaltid kl. 03.00. Detta påverkar trafikeringen av några tåg under natten mellan lördag och söndag.

Aktuellt

Vinterns närtågsresor till salu från 16.10

Vi släpper till försäljning närtågsresor för perioden 14.12.25-1.2.26 den 16 oktober

Aktuellt

Du kan nu logga in utan lösenord – vi inför engångskoder

Vi har förbättrat inloggningen till ditt VR-konto och gjort den ännu smidigare. Framöver kan du logga in inte bara med ditt lösenord, utan också med en engångskod som skickas till din e-post.