Gå till innehållet
Aktuellt

Nyt voit valita paikkasi kasvot menosuuntaan päin!

Asiakkaidemme eniten toivoma ominaisuus junalipun ostamiseen on nyt saatavilla! Kun valitset lippua ostaessasi istumapaikkaa, näet vaunukartalta, miten päin vaunun on tarkoitus sijoittua junan kulkusuuntaan nähden. Näin voit valita paikkasi kasvot tai selkä menosuuntaan omien toiveiden mukaan.

Asiakkaamme ovat toivoneet jo pitkään, että lippua ostaessa voisi valita, haluaako istua kasvot vai selkä menosuuntaan päin. Toiveen toteuttaminen on vienyt jonkin verran aikaa, sillä ratkaisun kehittämisessä täytyi huomioida juna-aikataulut, suunnitelmat siitä miten junakalustomme kiertää raiteilla eri junavuoroina, sekä näiden tietojen yhdistäminen vr.fi:n ja VR Matkalla -sovelluksen vaunukartalle hyvissä ajoin ennen lippujen myyntiintuloa.

Vaunukartta näyttää nyt vaunun suunnitellun kulkusuunnan. Poikkeustilanteissa junan kulkusuunta voi yhä muuttua yllättäen ennen junan lähtöä. Esimerkiksi jos junakalustoon tulee vikaa tai se myöhästyy liikennehäiriön vuoksi, eikä pääse ajoissa seuraavalle matkalleen, joudumme silloin tällöin korvaamaan kaluston nopeasti toisella junarungolla. Jos kalusto vaihtuu, penkit voivat olla kulkusuuntaan nähden eri päin, kuin suunniteltu kulkusuunta vaunukartalla näytti.

Konnarikarhulla on kuitenkin vinkki myös tilanteisiin, joissa oma paikka sijoittuu eri suuntaan kuin toivoisit:

Mer aktuellt

InterCity-juna Helsingin päärautatieasemalla.

Aktuellt

Fjärr- och nattågen för vintern 2022-23 till salu på tors den 11.8. kl. 10.00

Fjärrtrafikens dag- och nattåg för perioden 11.12.2022 – 25.3.23 kommer till salu på torsdagen den 11.8. kl. 10.00. biljetter för pendeltåg släpp...

Läs artikeln
Allegro-juna

Aktuellt

Allegro-trafiken upphör på måndag

På söndagen den 27.3. trafikeras endast morgonturen från Helsingfors till St.Petersbug, och eftermiddagens avgång kl 15.57 är inställd. Båda avgå...

Läs artikeln

Aktuellt

Vi minskar tågturer på grund av låg efterfrågan från och med 11.1.2021

De senaste coronarestriktionerna har minskat tågresandet ytterligare. Därför minskar vi tågturer på grund av låg efterfrågan från och med 11.1.20...

Läs artikeln