Ko­ti­keit­tiöstä ra­vin­to­la­vau­nun ruo­ka­lis­talle

Marja Mustosen kehittelemät kasvistäytteiset pinaattiräiskäleet voittivat Söisin!-reseptikilpailun ja pääsivät mukaan ravintolavaunun ruokalistalle.

Voittajaresepti on saanut innoituksensa Mustosen perheen yhteisiltä vaellusretkiltä. 

– Teemme usein luontoretkiä Utran saarten, Kuhasalon ja Kolin maisemissa omien lasten ja siskontyttöjen kanssa. Halusimme sinne jotain laavulla lämmitettävää helppoa evästä, joka on terveellisempää kuin makkarat. Letut ovat lasten suosikkeja, niitä on nopea tehdä ja ottaa mukaan, ja täytevaihtoehtoja löytyy vaikka kuinka paljon. Ajattelin, että ne voisivat toimia junassakin, Mustonen kertoo. 

Söisin!-kilpailun finaali järjestettiin helmikuussa, ja siihen ylsi neljä kotikokkia kaikkiaan 51 ehdokkaan joukosta. Finaalissa jokaisella kilpailijalla oli tunti aikaa annoksensa valmistamiseen. 

Ravintolavaunu on myymälänhoitajana työskentelevälle Mustoselle tuttu ympäristö, sillä hän on aikaisemmin matkustanut usein junalla työpalavereihin Helsinkiin.   

– Matkan varrelta tuli kollegoja kyytiin, ja meillä oli tapana tavata ravintolavaunussa. Siellä oli hyvä käydä läpi kuulumisia ennen palavereja ja ruokailla samalla. Kun sain tietää reseptikilpailusta, tuli mieleen, että olisi kivaa kehitellä siihen jokin oma resepti, Mustonen kertoo. 

Lisää luettavaa

Uusilla raiteilla

8 syytä tehdä lippuostokset kirjautuneena

Moni meistä harmittelee, kun suunnitelmiin tulee muutoksia ja matka on kerrankin varattu ajoissa. Ajatus matkan uudelleen järjestelystä ei houkut…

Lue juttu
Matkalla kotimaassa

Kaupunkiloma

Suomi on täynnä kaupunkeja, jotka ansaitsevat uteliaiden matkailijoiden huomion. Tässä muutama tärppi lomareissuun junalla.…

Lue juttu
Syksyinen lähijunaloma
Matkalla kotimaassa

Lähijunaloma

Kaukolomat askarruttavat, mutta maisemanvaihdos houkuttelee? Eipä hätää. Lisää kokemuksiisi helposti saavutettavat kohteet lähellä, sillä turisti…

Lue juttu