Komeat kan­sal­lis­mai­se­mat yhden reitin varrella

Koe valikoidut palat Suomen kansallismaisemista yhden junareitin varrella. Kansallismaisemat ovat osa suomalaista identiteettiä, mihin jokaisen itsensä suomalaiseksi tuntevan olisi suotavaa edes kerran elämässään tutustua. Valitse kohteet oman tahtisi mukaan, tai kerää muistoiksi reitin kaikki kohteet.

Pakkaa laukkusi täyteen mukavia reissuvaatteita ja hyppää junan kyytiin – nyt tutustutaan suomalaisiin perinnemaisemiin.

Reitti kulkee Turun ja Vaasan kautta Ouluun, josta laskeudutaan raiteita pitkin alas aina merelliseen Helsinkiin asti.

Turku ja Aurajoen laakso

Kymmeniä kilometrejä pitkä Aurajoki kiemurtelee Turun keskustan läpi laskien lopulta Saaristomereen. Aurajokea ympäröivä Aurajokilaakso on yksi suomalaisista kansallismaisemista, missä näkyy monia vuosisatoja elämisen merkkejä. Jos haluat ottaa kaiken ilon irti jokirantaelämästä, varaa itsellesi laivahotelliin huone tai nauti illallista tunnelmallisessa jokilaivassa.

Tampere ja Tammerkosken tyrskyt

Tampere on kuuluisa vanhasta Tammerkoskea ympäröivästä teollisuustaajamasta, jossa komeilee vanhoja punatiilisiä tekstiilitehtaita. Tammerkoski sijaitsee Tampereen ytimessä, ja kosken kuohuja pääsee ihastelemaan monilta sitä ylittäviltä silloilta. Kuulemma Suomen parhaat munkit saa Pyynikin kahvilasta, nappaa siis munkki ja kahvi matkaan ja suuntaa kosken varrelle tyrskyjä ihastelemaan.

Seinäjoen lakeudet

Tasaiset lakeudet ja pitkälle jatkuvat peltomaisemat ovat tunnusomaisia Pohjanmaan kansallismaisemille. Seinäjoen keskustaa halkoo Kyrönjoen jokihaara, ja jos jokea seuraa keskustaa pidemmälle, törmää Seinäjoen lakeuksiin. Lue lisää Seinäjoesta matkailukohteena

Vaasa ja Merenkurkun saaristo

Vaasaa on usein tituleerattu Suomen aurinkoisimmaksi kaupungiksi. Suomen ensimmäisen Unescon maailmanperintökohteen, Merenkurkun saariston, rantareitit ovat kuin tehty täydellistä kesäpäivää varten. Patikointireittejä on tarjolla jokaiseen makuun, ja erilaisia majoitusvaihtoehtojakin löytyy runsaasti. Voit valita majoituspaikkasi esimerkiksi sympaattisen puumökin tai modernin villan väliltä.

Oulu ja Pikisaari

Vastapäätä Oulun keskustaa sijaitseva Pikisaari on vanha teollisuusalue, joka edustaa vanhaa puurakentamista. Pikisaari on nykyisellään taiteilija-alue, jossa on ollut jo 1600-luvulta asti käsityöläistoimintaa muun muassa laivanrakentamisen muodossa.

Jos Pikisaaren historia ja satamaelämä kiinnostavat, kannattaa käydä kiertämässä paikallinen Merimiehenmuseo. Museo on kuin aikamatka päivään, jolloin kaupungilla vastaankävelevä ihminen mitä todennäköisemmin oli merimies.

Lapinlahti ja Väisälänmäki

Väisälänmäki edustaa Pohjois-Karjalalle tuttua vaaramaisemaa. Väisälänmäen kansallismaisema on innoittanut monia suomalaisia taiteilijoita teoksissaan, joista varmasti kuuluisin on Eero Järnefeltin 1800-luvun lopussa tehty maalaus "Raatajat Rahanalaiset". Maalaus kuvaa kaskenpolttoa nälänhätää kärsineessä Suomessa, ja maalauksen etualalla katseen kiinnittää surumielisen näköinen vaalea tyttö. Järnefelt vieraili Väisälänmäellä useasti työstämässä kyseistä teosta.

Nurmes ja vaarakylät

Vaarakylät ovat Pohjois-Karjalalle tunnusomaisia perinnemaisemia. Nurmeksen vaarakylät muodostavat monipuolisen kokonaisuuden, joiden tunnusmerkkejä ovat kaskeaminen, karjanhoito ja viljanviljely Järnefeltin kuvaamaan tapaan. Myös Nurmeksen vaarakylät ovat maalauksellisia maisemia, joita katsellessa voi hetken unohtaa olevansa 2020-luvun Suomessa.

Savonlinnan ja Olavinlinna

Savonlinnan kansallismaisema sijoittuu Pihlajanveden tuntumaan, joka edustaa kaunista suomalaista järviluontoa. Olavinlinna on Savonlinnan ylpeys, ja se houkutteleekin kesäisin uteliasta väkeä tutkimaan yli 700 vuotta vanhaa linnaa. Jos olet kiinnostunut aktiivilomailusta historian tutkimisen lisäksi, kannattaa lähteä seikkailemaan Pihlajanvettä pitkin. Näin pääset nauttimaan kansallismaisemasta aivan uusista näkökulmista.

Merellinen Helsinki

Suomenlinna ja sitä ympäröivä merellinen Helsinki ovat täydellinen tapa päättää kansallismaisemakierros. Matka Suomenlinnaan kestää lautalla Kauppatorilta vain hieman yli 10 minuuttia. Jos sinulla jää aikaa lautan lähtöön, piipahda perinteisille Kauppatorin torikahveille. Saatat bongata suomalaisia merkkihenkilöitä poliitikoista presidenttiin.

Jos haluat nauttia presidentiaalisesta tunnelmasta myös illalla, voit yöpyä VR:n vanhasta pääkonttorista uudistetussa Grand Central -hotellissa, Avataan uudessa välilehdessä. Ylellinen hotelli sijaitsee tietenkin rautatieasemalla.

Lisää luettavaa

Uusilla raiteilla

8 syytä tehdä lippuostokset kirjautuneena

Moni meistä harmittelee, kun suunnitelmiin tulee muutoksia ja matka on kerrankin varattu ajoissa. Ajatus matkan uudelleen järjestelystä ei houkut…

Lue juttu
Arjen matkat

Miksi taittaa työmatkat junalla?

Mitä jos aloittaisit aamusi rentouttavalla junamatkalla. Juna tarjoaa sinulle omaa aikaa, rauhallisen startin päivään ja huolettoman tavan matkat…

Lue juttu
Uusilla raiteilla

Yhteisellä matkalla jo 160 vuotta

Aikataulunmukainen junaliikenne alkoi Helsingin ja Hämeenlinnan välillä 17.3.1862 eli huimat 160 vuotta sitten. Alussa höyryjuna puksutti vuoropä…

Lue juttu