Hyppää sisältöön
Käytössäsi on vanhentunut selain
Suosittelemme käyttämään Firefoxin, Chromen, Safarin, Edgen tai Operan uusimpia versioita.
Tuija Pehkonen Lapissa

Tuija Pehkosen matkassa yöjunalla pohjoiseen

Mulla on tapana hermoilla ja stressata etukäteen. Paljon, usein ja lähes kaikesta. Arvaat siis varmaan, että suunnitellessamme ensimmäistä Lapin junareissua muutaman kuukauden ikäisen pikku-ukkelimme kanssa, ehdin jännittää aika montaa asiaa jo etukäteen. Mutta miten kävikään?

Oltiin toki matkattu autolla pikkuisen kanssa - miehen työ kun vei meitä talvisaikaan vähän sinne sun tänne lumen perässä. Oltiin myös totuttu vähintään kahden tunnin välein pidettäviin pysähdyksiin - (yli)huolehtiva äiti kun olin. Olin tietenkin googletellut etukäteen tarkasti, miten haitallista liian pitkä oleilu turvakaukalossa voisi lapselle olla. Siksi me todella pysähdyimme automatkoillamme ihan jatkuvasti. Tämä tarkoitti samalla sitä, että esimerkiksi matka pohjoiseen, Ylläkselle, tarkoittaisi yhteensä kolmen päivän autoilua ja kahta yön yli kestävää pysähdystä. Hullun hommaa, näin jälkikäteen ajatellen.

Onneksi miekkonen sai mut puhuttua ympäri ja kuten hyvää parisuhteeseen kuuluu, teimme kompromissin. Minä en ollut valmis riskeeraamaan koko reissua (kyllä, todella ajattelin tätä suurena riskinä), mutta olin valmis joustamaan. Me siis ajaisimme Lappiin autolla, mutta paluumatka huristettaisiin junalla. ”Ihan vain kokeilumielessä”, mä täsmensin. Tämä oli mielestäni tarpeeksi riskitön tapa kokeilla, miltä yöjunassa reissaaminen pikkuisen kanssa tuntuu. Vähän kauhistutti, sillä eihän mulla ollut autojunastakaan aiempaa kokemusta. ”Osaammeko varmasti ajaa auton sinne kyytiin?”, pohdin etukäteen. Sekin muuten tehdään puolestasi, jos niin haluat. Tosin tarvetta tuskin tulee. ”Helppoa kuin heinänteko”, totesi mies, eikä tuo minunkaan silmääni näyttänyt kovin vaikealta.

Revontulet valaisivat koko taivaan.

Ja mitä matkaan tulee, sanon nyt ihan suoraan: Vuosi sitten en olisi uskonut hehkuttavani isoon ääneen 14 tunnin junamatkaa Helsingistä Kolariin. Mennyt vuosi on kuitenkin tainnut näyttää meistä jokaiselle, että elämä on arvaamatonta. Nyt, kolme yöjunamatkaa myöhemmin, olen jo ehtinyt perin pohjin miettiä syitä omaan raideintoiluuni. Yksi juttu on tietenkin k-sana, jota en edes sano ääneen, saati kirjoita. Kun maailma napsahti säppiin vuosi takaperin, nousi moni itsestäänselvyys arvoon arvaamattomaan. Samaan aikaan, kun harmitellaan, ettei maailmalle pääse matkaamaan, mä suunnittelen jo mielessäni seuraavaa Lapin matkaa ja mietin, miten kalenterista saisi raivattua vielä pidemmän aikajakson reissulle. Pohjoisessa kun voisi viettää vaikka koko talven.

Ensimmäistä yöjunamatkaa tehdessä huomasin myös, että juna on monellakin tapaa turvallinen tapa reissata. Jos liukkailla talvikeleillä autoilu ei houkuta, raiteita pitkin pääsee perille ilman pelkoa tien yli juoksentelevista poroista tai sankasta lumipyrystä. Toinen pelon aihe näinä päivinä, ihmiskontaktit, jäivät matkan aikana minimiin. Maskit kasvoilla tavattiin koko junareissun aikana tasan yksi ihminen – konduktööri, ja hänetkin turvavälin etäisyydeltä.

Omia ajatuksia uuteen uskoon on laittanut myös perheeseen viime syksynä tupsahtanut vauva. Kun lähtee reissuun puolimetrisen kakkamasiinan kanssa ja pakkaa mukaan kai-ken kuumemittarista kylpyammeeseen, alkaa matkaa suunnitella melko lailla eri perspektiivistä kuin aiemmin. Helppous ennen kaikkea, sanon mä.

Lumikenkäilemässä tunturissa.

Ja sitten vielä se, että yöjunalla reissaaminen ihan oikeasti on elämys.

Matkanteko tuntuu aika luksukselta, kun pötköttelee omassa hytissä lempikirja kainalossa eväitä iltapalaksi mutustellen.

Jos eväät unohtuivat (tai kuten ekalla reissulla, jolloin jäätävä nälkä yllätti illan aikana kahdesti), saa ravintolavaunusta tilanteeseen helpotusta helposti. Uskallan myös haaveilla, että ehkä jo seuraavalla tai viimeistään sitä seuraavalla reissulla saisin nautiskella pienen hetken omasta ajasta ja suunnata ravintolavaunuun viinilasilliselle ihan itsekseni.

Mutta jotta todellisuus ei unohtuisi. Se ensimmäinen matka raiteita pitkin ei mennyt kuten Strömsössä. Mä olin nimittäin pakannut yön yli kestävää junamatkaa varten mukaan lastenvaunujen, eväiden, vauvanhoitolaukun ja hygieniatarvikkeiden lisäksi kolme kassillista tavaraa. Ja ison, paksun hoitoalustan. Ihan vain varmuuden vuoksi siis. Näitä kannettiin sitten selkä vääränä ja sullottiin tavarat yöksi sängyn alle. Ihan vain huomataksemme, ettemme niitä todellakaan olisi tarvinneet. Kun illalla lähtee ja aamulla on perillä, aika vähä riittää matkan ajaksi. Onneksi virheistä oppii. Seuraavalla matkalla noiden edellä mainittujen lisäksi mukana oli enää yksi valtava reppu. Ehkä ensi kerralla uskallan jo hullutella ja jättää senkin kotiin.

Kurkkaa Instagramissa Tuijan elämään

Tutustu yö- ja autojuniin

Osta lippusi yöjunaan

Meno
Paluu
Matkustajat, lisäpalvelut ja esteettömyys

Uusimmat artikkelit