Vammaispalvelut

Osallistu kyselyyn VR:n vammaispalveluista!
 

Haluamme lisätä vuoropuhelua ja ymmärrystä eri asiakasryhmien matkustustarpeista, jotta voimme tarjota tulevaisuudessa entistä parempaa asiakaskokemusta. Teemme asiakastutkimusta vammaispalveluitamme. Olisimme iloisia, jos käyttäisit aikaasi ja vastaisit kyselyyn.
 

Vastaaminen vie muutaman minuutin. Vastausaikaa on 21.11. asti.


Asiakastutkimus vammaispalveluista

 
Huomioimme palvelussamme eri vammaisryhmät tarjoamalla matkustusta helpottavia palveluita kullekin asiakasryhmälle.
 

Avustuspalvelu


Tarvittaessa voit saada avustusta junamatkan yhteydessä kaikilla palveluasemilla. Avustamisvarauksen voit tehdä viimeistään 48 tuntia ennen matkan alkua.

Tutustu avustuspalveluun

Kysy konduktööriltä


Jos sinulla tulee kysyttävää, ota yhteyttä konduktööriin. Hän on junassa turvaamassa matkasi onnistumisen.

Ennen matkaa

Otamme esteettömän liikkumisen näkökohdat huomioon junaliikenteessä mm. uuden kaluston hankinnassa ja vanhan kaluston uudistamisessa. Osallistumme eri sidosryhmien kehittämis- ja tutkimushankkeisiin, joilla parannetaan palveluiden esteettömyyttä.

Suosituksia esteettömän matkan turvaamiseksi

  1. Varmista etukäteen vammaispalveluiden saatavuus suunnittelemallasi yhteysvälillä.
  2. Jos tarvitset pyörätuolipaikan, varaa se mahdollisimman hyvissä ajoin, sillä vammaispaikkoja on junavuoroissa rajallinen määrä.
  3. Jos haluat tiedustella asemien avustuspalvelua, ota yhteyttä VR Asiakaspalveluun viimeistään 48 tuntia ennen matkan alkua. Avustuspalvelut
  4. Ole realisti oman avuntarpeesi suhteen erityisesti, mikäli et pysty kävelemään tai nousemaan junaan tai junasta omin avuin.
  5. Varmista oma saattoapu, mikäli haluat käyttää junavuoroja, joissa ei ole vammaispalveluita. Tarkista oikeus maksuttomaan saattajaan.

 

Asemasivuilta saat tietoa eri asemien vammaispalveluista. Sivuilta kannattaa tarkistaa lähtö- ja määräaseman palvelut, ja erityisesti se, onko asemien laituri korotettu vai ei.

 

Lipputietoja

Vammaismatkustajana voit matkustaa kaukoliikenteessä Peruslipulla tai Säästölipulla. Varauduthan todistamaan junassa oikeutesi saattajaan. Lue lisää saattajalipusta

 

Asemalla

Saapuminen asemalle

Saavu asemalle hyvissä ajoin.

Lähtö- ja saapumisaseman palveluvarustuksen ja aseman aukioloajan voit tarkistaa Asemien palveluista. Suurimmalla osalla asemista ei ole henkilökuntaa tai lipunmyynnin aukioloaika on rajoitettu.

Useimmilla rautatieasemilla on tarjolla vammaismatkustajille erillisiä pysäköintipaikkoja asemarakennuksen läheisyydessä. Asemien pysäköintipaikkojen ja mahdollisten vammaispaikkojen sijainnit on kerrottu kunkin aseman sivulla.

Rautatieasemien lipunmyyntitiloja uudistettaessa on otettu huomioon pyörätuolimatkustajien asiointimahdollisuus. Myös jonotusnumerotelineet sekä uudet lipunmyyntiautomaatit ovat pyörätuolimatkustajien ulottuvissa.

Avustaminen asemalla

1. Kun olet varannut avustajan asemalla, tule paikalle hyvissä ajoin, viimeistään 20 minuuttia ennen junan lähtöä.

 

Avustaminen asemalla 2. Avustamispiste on merkitty asemalla kansainvälisellä merkillä. Voit  tarkistaa avustamispisteen sijainnin asemakohtaisesti Asemat-osiossa. Turvallisuussyistä henkilökunta ei voi nostaa vammaista pyörätuoliin tai pyörätuolista. Useimmilla asemilla toimii asiakasinformaatiojärjestelmä, jota kautta saat tietoa junien kulkuajoista kuulutuksin ja näyttötaulujen välityksellä. Muutokset ovat mahdollisia, ja niistä ilmoitetaan kuulutuksin ja näyttötauluissa.

Tutustu tarkemmin avustamispalveluun

 

Laiturilla

Suurimmilla asemilla liikkuminen laitureille ja laiturilta toiselle on esteetöntä. Laiturialueelle ajaminen kulkuneuvolla on kielletty kaikilla asemilla.

Osalla asemista on ns. korkeat laiturit (korkeus 550 mm), joilta pyörätuolimatkustajan on mahdollista siirtyä InterCity-juniin tai lähiliikenteen matalalattiajuniin omatoimisesti. Korkeat laiturit voit tarkistaa asemakohtaisesti Asemien palveluista

  • Liikkuessasi asema-alueella sähköpyörätuolilla tai inva-mopolla noudata erityistä varovaisuutta varsinkin raiteiden tasoylikulkua käyttäessäsi.
  • Pääsääntöisesti asemien laiturialueella on radansuuntainen varoitusviiva. Vammaisen matkustajan turvallisuuden takaamiseksi viiva tulisi ylittää vasta, kun juna on pysähtynyt laiturille.
  • Suurimmilla asemilla on liikkumista helpottamassa laiturihissit. Asemakohtaista tietoa saat asemien omilta sivuilta.
  • Sähköisestä opastetaulusta voit tarkistaa vaunun sijainnin ja siirtyä laiturilla oikean sektorin kohdalle.

 

Junaan nousu

Vammaispalveluilla varustettuun junaan voit tarvittaessa nousta invaramppia pitkin ilman avustusta (InterCity-junat) tai nostimen avulla. Tämä edellyttää, että asemalla on korotetut laiturit, jolloin junan sisäänkäynti ja asemalaituri ovat samalla tasolla. Tarkista asemien laituritiedot ennen matkalle lähtöä.

  • Invanostinta käyttää junan konduktööri, joka tarvittaessa avustaa myös InterCity-junien invaramppien käytössä. Käytämme junissamme vain ko. tarkoitukseen hyväksyttyjä ramppeja ja nostimia. Katso eri junatyyppien vammaispalvelut
  • Mikäli nouset junaan väliasemalta, pyri ennakoimaan oman vaunusi paikka laiturimerkkien perusteella, jolloin konduktöörin on helppo havaita sinut ja avustaa junaan nousussa.
  • Vastuu vammaisen matkustajan apuvälineen (pyörätuolin yms.) käytöstä junaan noustaessa ja junasta noustaessa on aina vammaisella itsellään tai hänen saattajallaan.
  • Avustuspalvelua käyttäessäsi avustaja saattaa sinut istumapaikallesi saakka junan lähtöasemalla. Noustessasi junaan väliasemalta avustaja varmistaa turvallisen junaan nousun vaunusi kohdalta, mutta ei turvallisuussyistä voi saattaa sinua istumapaikalle asti.

 

Matkan aikana junassa

  • Kaukojunissa on saatavilla vammaispalveluita joitakin pika- ja taajamajunia lukuun ottamatta.
  • Vammaisena voit pyytää junan henkilökuntaa avustamaan ravintolatuotteiden ostossa, mikäli junassa on ravintolavaunu.
  • Junissamme on informaatio- ja kuulutusjärjestelmä, joka antaa tietoa junan kulusta ja pysähdyspaikoista. Kuulutustiedot näkyvät InterCity- junissa ja Pendolinoissa myös näyttöruuduissa.

Näkövammaiset

  • Uuden kaluston penkit on numeroitu pistekirjoituksella ja merkitty värikontrasteilla vaunuosaston ulko- ja sisäpuolella.
  • Junien sisustusvärityksessä on käytetty vastavärejä oviaukkojen ja seinien, ovien avausnappien sekä rappusten erottamisessa.

Opas/avustuskoiran kanssa matkustavat

  • Suosittelemme matkustusta lemmikkiosastossa tai sen viereisillä paikoilla.
  • Opas- tai avustuskoiran kanssa voi matkustaa myös IC-junan palveluvaunun alakerrassa ja Pendolinon palveluvaunussa.
  • Makuuvaunussa opaskoira matkustaa maksutta opastettavansa kanssa päätyhytissä, joka tulee varata kokonaan omaan käyttöön.

Junamatka opaskoiran kanssa matkustettaessa.

 

Kuulovammaiset

  • kuulovammaisten apuvälineiksi vaunuissa on ns. induktiosilmukoita, joiden avulla kuulolaitetta käyttävät kuulevat junan kuulutukset. Laitteisto löytyy InterCity-junien kaksikerroksisten palveluvaunujen alakerrasta avo-osastosta.
  • Kuulokoiran kanssa suosittelemme matkustusta lemmikkiosastossa tai sen viereisillä paikoilla.
  • Kuulokoiran kanssa voi matkustaa myös IC-junan palveluvaunun alakerrassa ja Pendolinon palveluvaunussa.

 

Liikuntavammaiset

  • liikuntavammaisille on varattu palveluita eri junatyypeissä. 
  • Liikuntavammaisen matkustajan junamatkalla tarvitsemat apuvälineet kuljetetaan matkatavarana maksutta junissa, joissa on vammaispalvelut tai kun vammainen matkustaa yhdessä oman saattajansa kanssa.
  • Avustajakoiran kanssa matkaavalla on oikeus matkustaa palveluvaunujen vammaispaikoilla.
  • Liikuntavammainen voi matkustaa palveluvaunujen vammaispaikoilla myös lemmikkieläimen kanssa. Lemmikistä peritään tuolloin normaali lemmikkimaksu.
  • Hengityskonetta matkana aikana käytettäessä tulee erityisesti ottaa huomioon, että pc-pistokkeiden virransyöttö ei ole katkeamatonta. Hengityskoneen tulee tällöin aina olla kytkettynä virtaan akun kautta.
 

Allergiset matkustajat

  • InterCity-junissa erilliset kahden ja neljän hengen allergiahytit vaunun 1 välitasolla.
  • Makuuvaunuissa on erilliset allergiahytit.
  • Pendolinoissa ei ole erillisiä paikkoja, vaan kaikki paikat lukuun ottamatta vaunua 6 soveltuvat allergisille.
 

Matkan jälkeen

  • Konduktööri auttaa pyörätuolilla matkustavaa junasta poistumisessa, mikäli junassa on vammaispalvelut.
  • Mikäli olet tilannut avustajan matkasi määräasemalle, avustaja tulee hakemaan sinut paikaltasi, jos asemasi on samalla junan pääteasema. Jos jäät pois junavuoron väliasemalla, avustaja tulee sinua vastaan laiturille. Avustaja odottaa sinua laiturialueella mahdollisimman lähellä ilmoitettua vaunun pysähtymispaikkaa.
  • Mikäli junassa ei ole vammaispalveluita, tulee matkustajalla olla mukanaan oma avustaja, joka auttaa häntä junasta poistumisessa.
  • Junan inva-nostinta käyttää junan henkilökunta.
 
 

VR Asiakastuki auttaa

Käyttössäsi on maksuton palvelunumero. Numerosta saat hoidettua kaikki matkaan liittyvät palvelut, junalipun ostamisesta asemien avustamispalvelun tilaamiseen.

Voit soittaa maksuttomaan VR Asiakastukeen puh. 0800 166 888, palvelu on avoinna päivittäin klo 5–22.

Junien vammaispalvelut

Tarkista ennen matkaa, missä käyttämäsi junan vammaispalvelut sijaitsevat.

Junatyyppien vammaispalvelut

Avustuspiste Pasilan asemalla

Avustuspiste sijaitsee Pasilan väliaikaisen aseman Veturitorin sisäänkäynnin läheisyydessä. Saattoliikenne pääsee pisteen läheisyyteen.

Avustuspisteeltä on esteetön käynti laiturialueille.

Katso kartta tästä

Ratatöiden vaikutuksia

Liikennevirasto teettää ratatöitä parantaakseen rataverkostoa. Ratatöiden takia junavuorojen kalustossa on muutoksia. Osa vuoroista ajetaan linja-autoilla, joissa ei ole tarjolla vammaispalveluita. Huomaathan, että korvaaviin vuoroihin ei pääse pyörätuolilla.

Tarkista korvaavat vuorot verkkokaupasta ennen matkalle lähtöä. Verkkokaupasta voit myös etsiä vammaispalveluilla varustettuja junavuoroja.

Tietoa liikenteeseen vaikuttavista ratatöistä löydät Ratatyösivulta.

Asemien avustuspalvelut

Avustamispalvelun kohtaamisaika on 20 minuuttia ennen junan aikataulunmukaista lähtöaikaa. Kohtaamisaika vahvistetaan asiakkaalle avustamispalvelun tilauksen yhteydessä.

Avustamispalvelu on mahdollista tilata 37 asemalle ja sen voi tilata asemien lipputoimistojen lisäksi puhelimitse VR Asiakastuesta p. 0800 166 888 (numero on maksuton) viimeistään 48 tuntia ennen matkaa.

Lisätietoja avustuspalvelusta

Saattajalipun voi asemien lipunmyyntien lisäksi ostaa verkkokaupasta sekä puhelimitse VR Asiakastuesta p. 0800 166 888 (numero on maksuton).

Lisätietoja Saattajalipusta

Kiskobussien asiakaspalvelu

Kiskobussivuorot ajetaan ilman junahenkilökuntaa. Näissä vuoroissa kuljettaja huolehtii tarvittaessa invanostimen käytöstä.

Vaunujen sisäovien avaaminen

Vaunujen sisäovet aukeavat uusimmassa kalustossa sähköisesti. Muuten avauspainike löytyy oviaukon oikealta puolelta.

Katso myös

Rautatievastuuasetus