Tuulahdus tropiikista

Astuminen perhostarhaan on kuin hyppy satukirjan sivulle.

Ulkona puhaltaa talvinen pietarilaisviima, mutta perhostarhan lasikaton alla piileskelee tropiikki. Petrogradskin saarella, aivan Pietarin keskustan tuntumassa sijaitseva Mindon perhostarha on sadunomainen paikka.

Retki tarhaan on kuin pujahdus toiseen maailmaan, lapsuuteen tai kaukomaille. Lapset voivat kokea itsensä keijuiksi ja prinsessoiksi jättiläismäisten trooppisten perhosten ja pienempien vihersormisiipien lennellessä vapaina ympärillä ja laskeutuessa lepäämään käsivarsille ja hiuksille.

Faktoja perhos- ja hyönteislajeista kuten palawnin ritariperhosista ja vihersormisiivistä voi lukea opastintauluista tarhan seiniltä. Tarha toimii myös romanttisena treffipaikkana, ja monet morsiamet haluavat tulla valokuvatuiksi perhosten liihotellessa ympärillä.
Vain kaikkein pienimmille vieraille, jotka kärsivät vielä ötökkäkammosta, elävien perhosten kohtaaminen voi olla liian jännittävä kokemus.

Trooppisten perhosten puutarha Mindo, Ropshinskaya ulitsa 17. Metro: Chkalovskaya.
Taurian puiston perhostarha Galina Sedelnikova, Potemkinskaya ulitsa 2. Metro: Chernyshevskaya.

www.orangeryspb.ru
www.sadbabochek.ru

Lainaus Pietari on Helsinkiä lähimpänä oleva metropoli, joka elää 24/7. Edes Tukholma ei ole sellainen. Kesällä monet pietarilaiset suuntaavat Terijoen rannoille paikallisjunamatkan päähän kaupungista samoihin maisemiin, joissa Ilja Repin maalasi. Terijoella pääsee kokemaan vanhanaikaista rantaelämää.
- Toimittaja Anna Laine