Reilausvinkit: Matkalla

Asenne ja käyttäytyminen

Lähtiessäsi uuteen seikkailuun ole avoimin mielin matkassa ja muista, että olet lomalla. Pienet (ja isommatkin) vastoinkäymiset kuuluvat asiaan, ja niihin suhtautuminen ratkaisee paljolti kuinka onnistunut matkastasi tulee. Kiireettömyys on valttia. Puheliaisuus on tietenkin yksilöllistä, mutta matkalla kannattaa olla mahdollisimman sosiaalinen ja ennakkoluuloton.

"Sarajevossa saimme tietää jännittävästä tunnelimuseosta huonekavereiltamme, kahdelta amerikkalaiselta reppureissaajalta. Lähdimme etsimään paikkaa erittäin puutteellisen paperille piirretyn kartan avulla. Tunneli löytyi kuin ihmeen kaupalla pienen seikkailun jälkeen." - Johanna, 22 v

Jos viitsii opetella sanomaan "kiitos" ja "hyvää päivää" kohdemaan kielellä, saa usein lämpimän vastaanoton. Osaamalla perussanaston osoitat kunnioitusta paikalliseen kulttuuriin ja tulet tietenkin paremmin ymmärretyksi. Matkalla klassisissa isoissa turistikohteissa esimerkiksi Pariisissa, Venetsiassa ja Prahassa saattaa olla todennäköisempää tulla ryöstetyksi tai näpistyksen uhriksi kuin eksoottisella pienellä paikkakunnalla. Pidä huolta käsilaukustasi. Kahvilassa istuessasi turvallisin paikka laukulle on jalkojesi välissä pöydän alla tai sylissäsi, ei missään nimessä tuolin selkänojalla. Tungoksessa ole tarkkana tavaroidesi kanssa. Ylipäänsä maalaisjärjellä pärjää pitkälle.

Junassa

Junassa on hyvin aikaa lueskella tärppejä seuraavan maan historiasta ja opiskella kohdemaan perussanastoa. Junassa on myös aikaa tutustua muihin reissaajiin ja keskustella tulevista nähtävyyksistä. Välillä on myös rentouttavaa vain kuunnella mielimusaansa, kirjoittaa matkapäiväkirjaa tai päivittää blogia.

Muut reilaajat

Muista reilaajista saat hyvää seuraa, kun lähdet illalla kaupungille. On mukavampaa ja turvallisempaa liikkua porukassa. Heiltä ja majapaikoista saat hyviä vinkkejä ja kokemuksia. Muut reilaajat ovat samassa tilanteessa kuin sinä - vieraassa maassa ja kaukana kotoa.

Nykyreilaajan apuväline numero 1: Internet

Netin kautta hoituu lähes kaikki majapaikkojen varauksista junien aikataulujen selvittämiseen ja Facebook-statuksen päivittämiseen.

Monissa hostelleissa varsinkin Keski- ja Länsi-Euroopassa on langaton internet, joten on mahdollista ottaa miniläppäri mukaan matkalle. Siihen voi etukäteen tallettaa tietoja majapaikoista, ladata matkaoppaita netistä ja kirjoittaa matkapäiväkirjaa. Siitä huolimatta emme kuitenkaan suosittele oman tietokoneen mukaan ottamista, sillä siitä täytyy pitää hyvää huolta ja kaikki arvokas tavara rajoittaa elämää matkan päällä huomattavasti. Ilman omaa tietokonetta pärjää vallan mainiosti. Useimmissa hostelleissa on tietokone, jolla pääsee nettiin ja nettikahviloita löytyy nykyään lähes mistä tuppukylästä tahansa.

Vinkkejä

  • Rinkat kannattaa laittaa päiväksi säilytykseen majapaikkaan tai rautatieaseman säilytyslokeroon. Voit ottaa mukaasi kevyen päivärepun, jossa on esimerkiksi pitkähihainen, juotavaa ja muut päivän aikana tarvitsemasi tavarat.
  • Vesijohtoveden laatu vaihtelee todella paljon maasta tai jopa kaupungista toiseen. Pullovesi on suositeltavaa, vaikka useimmiten kysyttäessä paikalliset kehuvatkin vesijohtovettänsä maailman parhaaksi. Bakteerikanta on kuitenkin erilainen kuin koto-suomessa, joten tässä asiassa ei kannata ottaa paikallisista mallia.

Lentämällä lähtöpisteeseen

Muistathan, että voit aloittaa matkasi myös lentämällä suoraan ensimmäiseen kohteeseesi ja jatkaa matkaa reilaamalla.


Katso reilausvinkkejä ennen matkalle lähtöä

Tutustu Interrail-kortteihin ja niiden hintoihin.