Pietarin parhaat baarit

Soulia ja cocktaileja

Kello kahdeksalta Cocktail Bar Imbibessä on vielä rauhallista. Baarimestari Nikita Matveev valmistaa lauantai-illan ensimmäisiä drinkkejä. Taustalla soivat rauhalliset soul-kappaleet. Seinällä riippuu Vincent van Goghin kuva.

Matveev kaataa valmiit juomat sinisiin, korkeisiin mukeihin ja ojentaa ne tiskin ääressä istuville asiakkailleen. Matveev kollegoineen on erikoistunut cocktaileihin. Niitä on Imbibessä tarjolla yli neljäkymmentä vaihtoehtoa.

Matveevin mukaan reilun vuoden ajan toiminut Imbibe houkuttelee asiakkaita rennolla tunnelmalla ja laadukkailla tarjoiluilla.

Paikalle voi saapua tennareissa ja verryttelyhousuissa tai korkokengissä ja pikkumustassa. Opiskelijahenkiset juhlat pitää kuitenkin etsiä muualta. Imbibe on illanviettopaikka aikuisempaan makuun.

”Toivomme, että asiakkaamme tulevat istuskelemaan, juttelemaan ja viihtymään. Tanssiakin saa. Musiikin valitsemme fiiliksen mukaan”, Matveev sanoo.

Imbibe Cocktail Bar
Ulitsa Zhukovskogo 6.

Seiloritunnelmaa irkkupubissa

Fiddler’s Green -irkkubaarissa puheensorina iskee vastaan jo ovella. Tatuoidut merimiehet hymyilevät maalauksissa ja valokuvissa, joita on baarin seinillä kymmenittäin. Baari on täynnä.

Yhdessä nurkassa seisoo parikymppisiä opiskelijoita, jotka ovat uppoutuneet kiihkeään keskusteluun punaviinilasit kädessään. Baaritiskin päässä ohimoiltaan harmaantunut herra käärii tupakkaa ja kulauttelee rommia.

Fiddler´s Greenissä on vain muutama pöytä. Asiakkaat istuvat baaritiskin edessä olevilla jakkaroilla tai nauttivat juomiaan seisten.

Tiskin takana Ilja Elkin kaataa olutta laseihin. Hänellä on käsivarsissaan yhtä näyttävät tatuoinnit kuin valokuvien merimiehillä. Elkin tietää, mitkä ovat Fiddler´s Greenin suosion salaisuudet.

Ensinnäkin suosioon vaikuttaa sijainti. Fiddler´s Green sijaitsee yhdellä Pietarin suosituimmista baarikaduista, Rubinšteinalla. Ympärillä on muitakin illanviettopaikkoja.

”Lisäksi annamme huomiota kaikille asiakkaillemme. Kunnioitamme heitä”, Elkin kuvailee ja huikkaa näkemiin seurueelle, joka on lähdössä.

Irkkubaari Fiddler's Green
Ulitsa Rubinšteina 5.

Jazzia New Orleansin tyyliin

Kello lähestyy keskiyötä, mutta jazzbaari The Hatissa ilta on vasta aluillaan. Portsari päästää väkeä sisään. Tunnelma on tiivis, mutta kaikki sujuu rauhallisesti. Ihmisiä naurattaa.

Baarin etualalla on pieni lava. Siellä odottavat muusikoiden soittimet: rummut, kontrabasso, piano ja saksofoni. Bändi istuu lavan vieressä olevan pöydän ääressä. Yhdellä herroista on päässään knallihattu.

Anna Pihlaja ja Alina Titovets nauttivat baaritiskillä alkumaljoja. Helsingissä asuvat naiset ovat synnyinkaupungissaan viikonloppumatkalla. Kaupungin yöelämä saa naisilta kehuja.

”Pietari on paras paikka käydä ulkona”, he toteavat.

Naiset matkustavat Pietariin muutaman kuukauden välein. Ohjelmaan kuuluu aina ystävien tapaamista ja yöelämää. Useimmiten ilta aloitellaan lasillisella jossakin pääkatu Nevski prospektin ravintoloista.

Tämän jälkeen siirrytään illalliselle, joka on tärkeä osa juhlimista. Syömiselle varataan aina riittävästi aikaa, usein tunteja.

Jazzbaari The Hat
‪Belinskogo Ulitsa 9.‬‬‬‬‬‬‬‬‬‬‬‬‬‬‬‬‬‬‬‬‬‬‬‬‬

Kokeile myös näitä

Miška-baari
Naberezhnaja reki Fontanki 40.

Terminal-baari
Belinskogo Ulitsa 11.

Sidreria-siideribaari
Ulitsa Mokhovaja 30.

Bekitser-baari
Ulitsa Rubinšteina 40/11.

Mitte Cafe -baari
Ulitsa Rubinšteina 27.

Lainaus Pietari on Helsinkiä lähimpänä oleva metropoli, joka elää 24/7. Edes Tukholma ei ole sellainen. Kesällä monet pietarilaiset suuntaavat Terijoen rannoille paikallisjunamatkan päähän kaupungista samoihin maisemiin, joissa Ilja Repin maalasi. Terijoella pääsee kokemaan vanhanaikaista rantaelämää.
- Toimittaja Anna Laine

 

Tilaa taksi ennakkoon alk. 12 €

Varaa turvallinen taksi odottamaan Pietarin asemalle juuri sinua, tai kyyti hotellilta asemalle.

Tutustu ja varaa