Liput

Suomen ja Venäjän välisen junaliikenteen lippuja myydään Suomessa rautatieasemien lipunmyynnin lisäksi useissa matkatoimistoissa. Lippuja ei valitettavasti voi ostaa VR:n verkkokaupasta eikä junasta.

Näin ostat lipun

LippuostoksillaSuomen ja Venäjän välisten junien matka- ja paikkaliput myydään aina yhdessä. Juniin on pakollinen paikanvaraus. Paikkoja voit varata aikaisintaan noin kahdeksan viikkoa ja viimeistään kaksi vuorokautta ennen matkustuspäivääsi.

Varattu junalippu on maksettava viimeistään kaksi vuorokautta ennen matkustuspäivää. Jos matkaan on alle kaksi vuorokautta, tulee lippu maksaa varauksen yhteydessä.

Junalipun oston tai varauksen yhteydessä sinun tulee ilmoittaa kaikkien matkalle lähtevien matkustajien passitiedot (nimi, syntymäaika, passin numero ja kansalaisuus).

Lippujen hinnat

Hintaesimerkkejä normaalihintaisista lipuista

Alkuun »

Alennukset

Alennetun lipun saavat lapset, 60-vuotta täyttäneet ja ryhmät. Alennukset koskevat matkalippuja, paikkalipuista ei alennusta myönnetä.

Juniorialennus

Lapset maksavat puolet aikuisten matkalipun hinnasta. Lastenlippuihin oikeutettuja ovat 6 - alle 17 -vuotiaat. Alle 6 -vuotias saa matkustaa aikuisen seurassa maksutta, jos hänelle ei varata omaa paikkaa.

Seniorialennus

60-vuotta täyttäneet henkilöt saavat 30% alennuksen matkalipun hinnasta. Alennuksen saadakseen tulee henkilön todistaa ikänsä esittämällä passinsa.

Miniryhmä

Miniryhmäalennuksen myöntämisen peruste on, että matkaseurueeseen kuuluu vähintään yksi lapsi.

Miniryhmään kuuluvat aikuiset saavat 30% alennuksen normaalihintaisista matkalipuista. Lapsen hinta on puolet aikuisen normaalista hinnasta. Pienin miniryhmä on yksi aikuinen ja yksi alle 17-vuotias lapsi, suurin viisi aikuista ja vähintään yksi alle 17-vuotias lapsi. Kun ryhmään kuuluu vain yksi lapsi, joka peruuttaa matkansa, menettää ryhmä oikeutensa miniryhmäalennukseen.

Ryhmät

Ryhmässä kaksi lasta vastaa yhtä aikuista.

Ryhmä 6-24 henkilöä

6-24 aikuisen ryhmät saavat matkalipuista 40 % alennuksen.

Ryhmä 25-35 henkilöä

25-35 aikuisen ryhmät saavat matkalipuista 50 % alennuksen.

Ryhmä väh. 36 henkilöä

Vähintään 36 aikuisen ryhmät saavat matkalipuista 60 % alennuksen

Hintaesimerkkejä alennuslippujen hinnoista yhteen suuntaan.

Kaikki hinnat sisältävät paikkalipun. Meno-paluuhinta on kaksi kertaa menohinta.

Alkuun »

Sarjaliput

Sarjalippu on poistunut tuotevalikoimastamme 1.8.2010.
Sarjalippuja voi käyttää niiden voimassaoloajan päättymiseen asti.

Alkuun »

Liikematkalle Venäjälle

Liikematka Venäjälle taittuu mukavasti ja vaivattomasti junalla. Venäjälle vie kolme junavuoroa joka päivä.
Liikematka Venäjälle

Suomen ja Venäjän välisen liikenteen lippuja myyvät asemat

Junalippujen muuttaminen tai matkan peruuntuminen

 

Lisää aiheesta

Lisätiedot ja varaukset

Lisätiedot ja yksittäispaikkojen varaukset p. 0600 41 905
(ma-su klo 8.30-16.30), puhelun hinta
1 euro/puhelu + pvm.

Lisätiedot myös kyselylomakkeella.

Liput suurimmilta VR asemilta.

Liput ja lisätiedot myös kansainvälisiä junalippuja myyvistä matkatoimistoista.

Matkatavarat ja lemmikit
Käsimatkatavaran ja lemmikkien kuljetus Suomen ja Venäjän välisessä junaliikenteessä
Matkatavarat ja lemmikit »

Muualla verkossa

Matkustusohjeet
Kun matkustat Venäjälle, sinun tulee huomioida muutamia käytännön asioita kuten viisumin hankinta. Lisäksi kannattaa tutustua tarkoin tullin antamiin ohjeisiin.
Tutustu Tullin ohjeistukseen (Pdf, 33 kB)

Lue viisumin hankinnasta