
Lasten leikkitilat ja perhehytit
Kun lapset viihtyvät, aikuistenkin junamatka sujuu mukavammin. Kaukoliikenteessä InterCity-junien uudet leikkitilat ovat tilavat ja turvalliset. Aika kuluu mukavasti liukumäessä ja pienoisveturin kyydissä, ja matkan ajaksi on varattu lisäksi runsas valikoima Tammen lastenkirjoja luettavaksi.
Tällä sivulla
Vauhdikasta matkaa leikkipaikalla
Leikkipaikka sijaitsee kaksikerrosvaunun yläkerrassa, jonka kaikki paikat on varattu perhematkustajien käyttöön. Leikkitilat löydät aikatauluista nalle-piktogrammin avulla.
Väljässä leikkitilassa on tarjolla runsaasti puuhaa leikki-ikäisille:
- pienoisveturi vaunuineen pienille veturinkuljettajille
- loiva, turvakaiteella varustettu liukumäki
- linnanmuotoinen seinäke prinsessaleikkeihin
- Tammen lastenkirjoja luettavaksi.
Leikkitilavaunun tunnistaa jo asemalaiturilla suurista Kissalan Hessu- ja Myyrä-hahmoista. Vaunun sisällä löydät leikkipaikalle Myyrän jalanjälkiä seuraamalla.
Uudistettu leikkitila sai tunnustusta marraskuussa 2006 Kölnissä Railway Interiors Expo -tapahtumassa. VR palkittiin tuolloin parhaasta innovaatiosta, jolla edistetään matkustusmukavuutta junissa.
Rauhallista matkantekoa perhehyteissä
Laajennetun leikkitilan lisäksi InterCity- ja InterCity2-junissa voit matkustaa perhehytissä, jossa on tilaa leikkiä ja lukea kirjoja perheen kesken. Perhehytti sijaitsee InterCity-palveluvaunun ensimmäisessä kerroksessa.
- Hytissä on neljä istumapaikkaa sekä kaksi nappi-istuinta lapsia varten.
- Hytissä on kaksi PC-pistoketta.
- Vauvanhoitotila sijaitsee alatason wc:ssä. Siellä voit lämmittää tuttipullon erillisellä lämmittimellä.
Junamatkalla mukana Risto, Myyrä ja Kissalan Hessu
Leikkitiloissa esiintyvät satuhahmot ovat Risto Räppääjä, Myyrä ja Kissalan Hessu, joka korvaa Felix-pupun vuoden 2009 aikana.
Asenna Flash player
Hahmoista on tehty myös hauskat lastenliput. Kaiken kaikkiaan lastenlippujen hahmoja on kuusi: Riston, Myyrän ja Kissalan lisäksi hahmoina ovat Viiru, karhuherra Paddington ja Franklin. Konduktöörit jakavat junissa lippuja perheen pienimmille. Tutustu hahmoihin ja kerää koko sarja!
Risto Räppääjä asuu tätinsä Rauhan kanssa. Risto harrastaa rummutusta ja räppäämistä. Hänen paras ystävänsä on naapurin Nelli "Nuudelipää" Perhonen.
Risto reissaa myös VR:llä, sillä Räppääjä-kirjoja löytyy InterCity-junien leikkitiloista. Risto Räppääjä tekee esimerkiksi huiman junamatkan jäljittäessään Euroopan viimeistä keksijäätelötötteröä.
Iloinen pieni Myyrä on jo kauan ollut sekä lasten että aikuisten suosikki. Seikkaillessaan Myyrä ystävineen kohtaa monia hullunkurisia ja ihmetyttäviä asioita, sattumia ja yllättäviä vaaroja. Myyrän on luonut tsekkiläinen Zdeněk Miler.
Kissalan Hessu. Richard Scarryn valloittavat eläinhahmot ovat ilahduttaneet suomalaisia lukijoita jo 1950-luvulta lähtien! Kissalan Hessu kumppaneineen seikkailee hauskoissa, värikkäissä kuvakirjoissa.
Viiru ja Pesonen ovat Sven Nordqvistin suosituista lastenkirjoista tuttu parivaljakko: ukko, joka asuu vilkkaan Viiru-kissansa ja kanojensa kanssa maaseudulla.
Karhuherra Paddington. Paddingtonin asemalta löytyy pieni, pörröinen karhu, joka istuu vanhan, nahkaisen matkalaukun päällä. Tästä alkaa ikimuistoinen satu kaikkien rakastamasta karhusta, jonka herkkua on marmeladi!
Franklin. Lasten suosikkikilpikonna Franklin on seikkaillut satukirjoissa jo yli 20 vuotta! Franklin -kirjat kertovat sympaattisen kilpikonnan ja muiden eläinlasten kommelluksista ja ystävyydestä.
Kuusisorminen mies junassa
Kuusisormisen miehen, tai ainakin hänen kädenjälkensä, löydät InterCity-junien ravintolavaunujen ovista. Kädenjäljen suunnittelija Arto Kukkasniemi on halunnut huumorin avulla opastaa, mistä kohdasta lasiovi kannattaa työntää auki. Kokeile sinä kuinka monta sormea saat mahtumaan kädenjäljen päälle!
Vatsat täyteen ja suut makeaksi ravintolavaunussa!
Kun nälkä yllättää matkan aikana, junissa on tarjolla välipalaa. InterCity-junissa on ravintolavaunu, jossa voit nauttia aterioita, virvokkeita ja pikkupurtavaa. Useimmissa InterCity2-junissa kiertää myyntikärry, jossa on tarjolla mm. virvokkeita, kuumia juomia ja välipalaa. Junien ravintolapalvelusta vastaa Avecra Oy.
Avecra Oy:n Internet-sivuilta voit tarkistaa InterCity-junien ravintolavaunun sekä InterCity2-junien myyntikärryjen tuotevalikoiman. Tutustu myös Ilpo Ilvekseen - lasten parhaaseen matkakaveriin!
Yöjunalla makoisat unet kerrossängyissä !
Perheen kanssa matkustat mukavasti myös yöjunissa. Uusissa kaksikerroksisissa makuuvaunuissa voit varata perheellesi vaunun alakerrassa sijaitsevat vierekkäiset hytit, jotka voidaan yhdistää välioven avulla. Uudet makuuvaunut liikennöivät yöpikajunissa P 265 ja P 274 Helsingin ja Kemijärven välillä.
Kaksikerrosmakuuvaunujen hyteissä on kaikissa kerrossänky ja vakiovarusteina radio, herätyskello ja pc-pistoke. Voit siis kuunnella radiota omilla nappikuulokkeillasi tai katsoa filmiä omalta tietokoneeltasi.
Junamatkalla säästät luontoa
Ilmaston lämpeneminen aiheutuu ihmisten miljoonista arjen valinnoista. Kun käytämme energiaa: sytytämme lampun, valutamme lämmintä vettä tai liikumme paikasta toiseen, kuluu energiaa. Energia tuotetaan useimmiten fossiilisilla polttoaineilla. Niiden polttaminen aiheuttaa päästöjä ja lämmittää ilmastoa.
Keinot hidastaa ilmaston lämpenemästä ovat jo olemassa. Voimme saada energiaa tuulesta, virtaavasta vedestä, tai auringosta. Myös liikkuminen polkupyörällä, bussilla tai junalla hidastaa lämpenemistä.
Juna kuluttaa vähemmän energiaa kuin esimerkiksi auto, laiva tai lentokone. Siksi junasta aiheutuu vähemmän ilmastoa lämmittäviä päästöjä.
Mihin sinä matkustaisit junalla mieluiten: mummolaan tai huvipuistoon vai lähtisitkö seikkailemaan ulkomaille perheesi kanssa? Haluaisitko nukkua yövaunussa tai ihailla maisemia junan ikkunasta?
Katso panoraama-kuva:
Tutustu leikkitilaan!
Tutustu mukavaan leikkitilaan upean panoraama-kuvan avulla! Samalla voit katsoa muut InterCity-junien palvelut.
Panoraama-esitykseen »
Perhelipun lisäedut
Tiesitkö, että perhelipulla saat rahanarvoisia lisäetuja?
Katso lisäedut »
Osta liput verkkokaupasta
Voit ostaa junaliput, myös perhe- tai junioriliput, kätevästi VR:n verkkokaupasta. Istumapaikoiksi voit valita vaikkapa perhehytin tai leikkitilan läheiset paikat!
Verkkokauppaan »
Katso Riston uusi
elokuva!

Risto Räppääjä ja polkupyörävaras -leffa on nyt elokuvateattereissa! Vauhdikkaan musiikkikomedian ovat käsikirjoittaneet Sinikka ja Tiina Nopola. Elokuvan on ohjannut Mari Rantasila.
Elokuvassa Risto ja Nelli kulkevat junalla Suomen maisemissa. Katso traileri!
Risto tuntee asemat,
entä sinä?
Ristokin matkustaa junalla ja tuntee Suomen asemat. Testaa sinäkin tietosi!
Asemavisaan »
Tutustu leikkitiloihin!
Katso mitä kaikkea hauskaa leikkitilassa voi tehdä ja lähde matkalle!
Katso video »













