Mitä tapahtuu, kun yhdistetään Pietari, yksi viikonloppu ja kolme paikallista opasta? Alkaa seikkailu, joka näyttää kaupungin perinteisten turistikierrosten takana.
Kaksi vuotta sitten Aleksandra Skorobogatova laski ystävänsä Alexandr Kimin kanssa, kuinka monessa maassa oli käynyt. He pääsivät lukuun 43. Parhaimmat muistot olivat hetkistä paikallisten kanssa. Kaksikko alkoi miettiä, millainen matkakohde heidän kotikaupunkinsa oli matkailijoille.
”Ajattelimme, että turistit menevät yleensä Talvipuutarhaan, Eremitaasiin ja kävelemään Nevski Prospektille”, Skorobogatova sanoo pietarilaisessa kahvilassa.
”Aloimme miettiä, miksi turistit eivät voisi nähdä myös uusinta kahvilaa, kauneinta metroasemaa tai pietarilaista olohuonetta. Mikseivät he istuisi yötä paikallisten suosimassa pubissa ja söisi illalliseksi blinejä?”
Skorobogatova ja Kim perustivat Sputnikin, matkatoimiston, jonka oppaiksi he pyysivät rakkaudella Pietariin suhtautuvia paikallisia. Nyt aikaa on yksi viikonloppu, ja etukäteen varatut opastukset vievät kirpputorille, metroajelulle ja aamupalapöytään pietarilaisen pariskunnan luokse.
Radio soittaa haitarimusiikkia. Vieressä istuu mies, joka puhaltaa piipustaan savua. Zdrastvuite, päivää, hän tervehtii ja huikkaa, että kojusta löytyy lisää valinnanvaraa levyjä etsivälle.
Udelnajan ulkokirpputorilla samannimisen metroaseman kupeessa on lauantaiaamuna rauhallista. Opas Anna Neklesa pysähtyy katsomaan Singer-ompelukonetta, jonka pohjaan on kaiverrettu vuosiluku 1930.
Sisustussuunnittelijana työskentelevä Neklesa toteaa, että antiikki on syy, jonka takia Udelnajaan kannattaa tulla.
”Täältä löytyy kaunista vanhaa käsityötä”, Neklesa sanoo ja osoittaa matkalaukkuja, joissa on ajan patinoimat kulmat.
”Kun puhutaan Pietarista, ei sovi unohtaa metroasemia”, sanoo Evgenija Usova ja tekee kädellään kaaren Majakovskaja-aseman ala-aulassa. Miksikö?
”Katso ympärillesi”, Usova kehottaa.
Totta. Kun seisoo metroasemalla, voi kuvitella liikkuvansa taideteoksessa. Ympärillä on maalauksia, seinäreliefejä, koristepylväitä ja taivasta hipovia holvikattoja.
”Metroseikkailu alkaa jo silloin, kun tunneliin laskeudutaan liukuportailla”, Usova sanoo.
Kun metro kahden tunnin kierroksen jälkeen jälleen ajaa laiturille, se ei tunnu enää pelkältä metrolta, vaan joltain paljon suuremmalta.
Jauheliha kärisee paistinpannulla. Timofei-kissa puskee Arthur Kurmanaevin jalkaa.
”Vihreää- vai yrttiteetä”, Arthur kysyy ja kaataa höyryävää vettä teemukeihin.
Arthurin ja hänen vaimonsa Anastasia Kurmanaevan keittiössä on kahden istuttava sohva, pöytä ja kaksi tuolia.
Arthur kääntää lieden ääressä lettuja. Pino kasvaa samaan aikaan, kun naapurusto herää sunnuntaiaamuun pietarilaisessa lähiössä Prospekt Bolshevikovin aseman lähellä.
Letut maistuvat ihanilta. Niiden sisään kääritään jauhelihaa, tomaattia, smetanaa tai Arthurin isoäidin Moskovasta lähettämää mansikkahilloa.
Ennen kuin Arthur pistää viimeisen lettupalan suuhunsa, hän laskee haarukan ja veitsen lautaselleen ja hymyilee.
”Uusi ystävä on paras palkinto, jonka tällaisista aamuista saa.”