Kaupunkilaiset ajavat naapurinsa autolla, tarpeettomat tavarat vaihdetaan netissä ja ruokaosuuskunta kasvattaa ruokansa itse. Jakamistaloudessa raha ei vaihda omistajaa.
Mutainen maa luistaa saappaiden alla, ja syvät vesilammikot vaikeuttavat kulkua. Ei uskoisi, että ollaan vain puolen tunnin junamatkan päässä Helsingin keskustasta.
Vantaan Korsossa sijaitsevalla pellolla on vielä pitkät rivit perunaa, palsternakkaa, punajuurta ja purjoa.
Kahden hehtaarin viljelmät kuuluvat Herttoniemen ruokaosuuskunnalle. Osuuskunta toimii suositun Community Support Agriculture -mallin mukaan, jossa ruoka kasvatetaan omassa yhteisössä.
Heidi Hovi on yksi kolmesta pellolle satokauden ajaksi palkatusta viljelijästä. Lisäksi pellolla työskentelee kolme puutarha-alan työharjoittelijaa. Viljelijöiden palkat ja tarvikkeet katetaan osuuskuntalaisten vuosittain maksamalla satomaksulla, joka on tänä vuonna 380 euroa.
”Vaikka kesä oli kylmä ja sateinen, saimme satoa yli odotusten. Siitä pitäisi riittää osuuskuntalaisille jaettavaksi vielä joulukuussakin”, Hovi kertoo.
Janne Kilpinen on liittynyt osuuskuntaan pari viikkoa sitten. Hän pyrkii käymään yhteisissä talkoissa aina kun ehtii, ja usein mukana kulkee hänen kolmevuotias poikansa.
”Pellolla lapsi oppii, että ei se ruoka kasva kaupan hyllyllä.”
Herttoniemen ruokaosuuskunta on osa ilmiötä, jota nimitetään jakamistaloudeksi. Jakamistaloudessa ihmiset jakavat toisilleen tietoa, palveluita tai tavaroita.
”Se ei ole liiketoimintaa, vaan rahatalouden ulkopuolella tapahtuvaa vaihdantaa”, kuvailee Ajatuspaja Kommonin tutkija Iikka Lovio. ”Aikaisemmin puhuttiin yhteisöllisestä kuluttamisesta, mutta nimitys vaihdettiin, koska kyse on muustakin kuin kuluttamisesta.”
Netti on omalta osaltaan levittänyt jakamistaloutta. Nykyisin verkossa toimii kymmeniä suomalaisia vaihtopiirejä ja yhteisöjä.
Kuinoma.fi:ssä tavaransa voi laittaa vuokralle, Kortteliauto.fi:stä voi vuokrata päiväksi vaikkapa naapurin Mersun ja Netcycler.fi:ssä tarpeettoman kenkäparin voi vaihtaa vaikkapa kattolamppuun.
”Olemme alkaneet pikkuhiljaa oppia, ettei tavaraa voi olla loputtomasti. Meillä on riittävästi resursseja, niitä vaan pitäisi käyttää fiksummin”, Lovio sanoo.