|

Veeti Kallio, Matkaan-lehti 2/2012

Tatuoidut muistot

Veeti Kallio on ollut monipuolinen tekijä suomalaisella taidekentällä aina 1980-luvun lopulta lähtien. Hänet tunnetaan muun muassa muusikkona, näyttelijänä ja juontajana. Usein vahvoja miesrooleja esittänyt mies on kaikkea muuta kuin kovis.
Kallion parin vuoden takaiselta Lohikäärmeportti-albumilta löytyy kappale nimeltä Miehet ei itke. Siinä hän laulaa, miten jo viisivuotiaana laulun päähenkilöä kehotetaan miehistymään, pitämään kyyneleensä kurissa ja istumaan suorassa.

”Se vaatimus on suoraan lapsuudestani”, mies tunnustaa.

”Nyt kun minulla on itselläni pieni poika, en aio opettaa hänelle mitään. Hän itkee jos itkettää ja nauraa jos naurattaa. Ei sellaista voi opettaa!”

Kallio tarkentaa sanomaansa nojautumalla eteenpäin ja hymyilemällä silmillään.

Myös toisenlaista meriittiä on kertynyt. Väestörekisterin nimipalvelun mukaan vuosien 2000–2009 aikana nimen Veeti sai lähes 5 000 poikalasta. Lehdistössä nimitrendi yhdistettiin nopeasti teatterirooleissa ja musiikkiprojekteissa toimineeseen Kallioon.

”Jotkut sanovat että trendi johtuu minusta ja toiset sanovat että ei. Mutta kyllä minulle ollaan tultu esittäytymään ja kertomaan, että lapsi on saanut nimensä minun mukaani. Se tuntuu mukavalta.”

Tulisiipinen nuori kotka

Veeti Kallio muutti täysi-ikäisyyden kynnyksellä Helsinkiin. Kaupunki on hänelle edelleen mieluinen, ja hän kertoo osaavansa kulmat ulkoa. Häntä luullaankin usein helsinkiläiseksi.

”En ymmärrä miksi”, nykyinen salolainen vitsailee.

Samoilta ajoilta on peräisin miehen ensimmäinen tatuointi, jonka hän piirsi itse vasempaan käsivarteensa 19-vuotiaana. Instrumentteina toimivat hyönteisneulat ja kirjakaupan tussit.

Mies vakuuttelee, ettei operaatio juuri sattunut. Ainakaan hän ei muista, että olisi tuntunut jossain.

”Tatuoinnissa luki rock ’n roll. Aurinko laskee vuoren taakse ja tulisiipinen kotka lentää taivaalla. Tekstin alla oli ruusu.”

Voimakkaita miesrooleja

Kallio on ollut usein tiettyjen roolien mies jo pelkästään ulkoisten raamiensa sanelemana. Hän on isokokoinen, ja pystyy kantamaan tarvittaessa vastanäyttelijäänsä lavalla. Hänen osakseen ovat tulleet voimakkaat mieshahmot. Joukosta on löytynyt oikeudentuntoinen Jean Valjean ja paha Kapteeni Koukku.

Miltä Kalliosta tuntuu näytellä miestä vankilassa – jälleen kerran?

”Ajattelin aluksi, että rooli olisi raskas tehdä, mutta se ei ollut niin paha kuin ajattelin etukäteen. Lähtökohtana on kuitenkin henkilö, joka on tehnyt huonoja ratkaisuja elämässään.”

Kakola on kielletty alle 15-vuotiailta, sillä se sisältää rankkoja kohtauksia, kuten väkivaltaa ja huumeidenkäyttöä.

Vankilaelämän autenttisuudesta on jouduttu teatterin lavalla tinkimään, jotta yleisö pysyisi tapahtumien tasalla. Lavalla huumeidenkäyttö tehdään suurieleisemmin kuin se olisi oikeassa vankila-arjessa edes mahdollista. Jokin aika sitten mediaan levisi väärä tieto, jonka mukaan Kallio olisi rakentanut roolihahmoaan haastattelemalla vankilassa istuvia tuttujaan.

”Totta kai näyttelijän kannattaa tehdä roolihahmoihinsa taustatyötä. Jos näyttelee vuorikiipeilijää, ja kaveripiiristä sattuu löytymään sellainen, kannattaa ehdottomasti soittaa ja jututtaa kaveria. Miksen siis olisi tarvittaessa haastatellut kiven sisään joutuneita tuttujani? En kuitenkaan tehnyt sitä, sillä musikaali on kuitenkin lajina melko tyylitelty.”

Kamppailun ja kilvoittelun idea kiehtoo Kalliota. Se on johtanut häntä lapsesta asti kohti pintaa ja tuonut vahvojen roolien tulkiksi. Kamppailulla on syynsä, Kallio uskoo.

”Pitää yrittää ja kamppailla päivittäin, että pysyy skarppina. Tämä tapahtuu erityisesti siinä, että jaksaa olla kohtelias ja hyvä muille ihmisille. Ei pidä levätä laakereillaan.”

Oikean käden ja selän täyttävä tatuointi on vielä keskeneräinen. Seuraavaksi kalat väritetään.