Veeti Kallio, Matkaan-lehti 2/2012
Tatuoidut muistot
Veeti Kallio on ollut monipuolinen tekijä suomalaisella
taidekentällä aina 1980-luvun lopulta lähtien. Hänet tunnetaan muun muassa
muusikkona, näyttelijänä ja juontajana.
Usein vahvoja miesrooleja esittänyt mies on kaikkea muuta kuin
kovis.
Kallion parin vuoden takaiselta
Lohikäärmeportti-albumilta löytyy kappale nimeltä
Miehet ei itke. Siinä hän laulaa, miten jo viisivuotiaana
laulun päähenkilöä kehotetaan miehistymään, pitämään kyyneleensä kurissa ja
istumaan suorassa.
”Se vaatimus on suoraan lapsuudestani”, mies tunnustaa.
”Nyt kun minulla on itselläni pieni poika, en aio opettaa
hänelle mitään. Hän itkee jos itkettää ja nauraa jos naurattaa. Ei sellaista
voi opettaa!”
Kallio tarkentaa sanomaansa nojautumalla eteenpäin ja
hymyilemällä silmillään.
Myös toisenlaista meriittiä on kertynyt. Väestörekisterin
nimipalvelun mukaan vuosien 2000–2009 aikana nimen Veeti sai lähes 5 000
poikalasta. Lehdistössä nimitrendi yhdistettiin nopeasti teatterirooleissa ja
musiikkiprojekteissa toimineeseen Kallioon.
”Jotkut sanovat että trendi johtuu minusta ja toiset sanovat
että ei. Mutta kyllä minulle ollaan tultu esittäytymään ja kertomaan, että
lapsi on saanut nimensä minun mukaani. Se tuntuu mukavalta.”
Tulisiipinen nuori kotka
Veeti Kallio muutti täysi-ikäisyyden
kynnyksellä Helsinkiin. Kaupunki on hänelle edelleen mieluinen, ja hän kertoo
osaavansa kulmat ulkoa. Häntä luullaankin usein helsinkiläiseksi.
”En ymmärrä miksi”, nykyinen salolainen vitsailee.
Samoilta ajoilta on
peräisin miehen ensimmäinen tatuointi, jonka hän piirsi itse vasempaan
käsivarteensa 19-vuotiaana. Instrumentteina toimivat hyönteisneulat ja
kirjakaupan tussit.
Mies vakuuttelee, ettei operaatio juuri sattunut. Ainakaan hän
ei muista, että olisi tuntunut jossain.
”Tatuoinnissa luki rock ’n roll.
Aurinko laskee vuoren taakse ja tulisiipinen kotka lentää taivaalla. Tekstin
alla oli ruusu.”
Voimakkaita miesrooleja
Kallio on ollut usein tiettyjen roolien
mies jo pelkästään ulkoisten raamiensa sanelemana. Hän on isokokoinen, ja
pystyy kantamaan tarvittaessa vastanäyttelijäänsä lavalla. Hänen osakseen ovat
tulleet voimakkaat mieshahmot. Joukosta on löytynyt oikeudentuntoinen Jean
Valjean ja paha Kapteeni Koukku.
Miltä Kalliosta tuntuu näytellä miestä vankilassa – jälleen
kerran?
”Ajattelin aluksi, että rooli olisi raskas tehdä, mutta se ei
ollut niin paha kuin ajattelin etukäteen. Lähtökohtana on kuitenkin henkilö,
joka on tehnyt huonoja ratkaisuja elämässään.”
Kakola on kielletty alle 15-vuotiailta, sillä se sisältää
rankkoja kohtauksia, kuten väkivaltaa ja huumeidenkäyttöä.
Vankilaelämän autenttisuudesta on jouduttu teatterin lavalla
tinkimään, jotta yleisö pysyisi tapahtumien tasalla. Lavalla huumeidenkäyttö
tehdään suurieleisemmin kuin se olisi oikeassa vankila-arjessa edes
mahdollista. Jokin aika sitten mediaan levisi väärä tieto, jonka mukaan Kallio
olisi rakentanut roolihahmoaan haastattelemalla vankilassa istuvia tuttujaan.
”Totta kai näyttelijän kannattaa tehdä roolihahmoihinsa taustatyötä.
Jos näyttelee vuorikiipeilijää, ja kaveripiiristä sattuu löytymään sellainen,
kannattaa ehdottomasti soittaa ja jututtaa kaveria. Miksen siis olisi
tarvittaessa haastatellut kiven sisään joutuneita tuttujani? En kuitenkaan
tehnyt sitä, sillä musikaali on kuitenkin lajina melko tyylitelty.”
Kamppailun ja kilvoittelun idea kiehtoo Kalliota. Se on johtanut häntä lapsesta asti kohti
pintaa ja tuonut vahvojen roolien tulkiksi. Kamppailulla on syynsä, Kallio
uskoo.
”Pitää yrittää ja kamppailla päivittäin, että pysyy skarppina.
Tämä tapahtuu erityisesti siinä, että jaksaa olla kohtelias ja hyvä muille
ihmisille. Ei pidä levätä laakereillaan.”
Oikean käden ja selän täyttävä tatuointi on vielä
keskeneräinen. Seuraavaksi kalat väritetään.