Matkaan-lehti 9/2012
Lupa leikkiä
Elina Knihtilän mielestä näyttelijän työssä parasta on se, että näyttämöllä voi muuttua joksikin, mitä oikeassa elämässä ei voisi koskaan olla.
”Täällä olen oppinut perusasiat
näyttelemisestä ja teatterin tekemisestä”, Elina Knihtilä sanoo Q-teatterissa
Helsingin Töölössä.
Hän on pukeutunut rennosti valkoiseen puuvillapaitaan,
vaaleisiin farkkuihin ja ruskeisiin nahkatennareihin.
”Olen aina ollut luonteeltani kiltti. Vahvojen naisroolien
kautta olen itsekin oppinut vahvemmaksi”, Knihtilä sanoo.
Kohti ensi-iltaa
Q-teatterin aulassa lojuu sikin sokin
lavasteita
Antti Hietalan ohjaamaan
ja käsikirjoittamaan draamanäytelmään Tulipunainen
hevonen, joka saa ensi-iltansa 13. syyskuuta.
Lähestyvä esityskauden alku ei näytä Knihtilää stressaavan. Hän
on vasta palannut töiden pariin puolentoista kuukauden kesälomalta.
”Kyllä sen tiedostaa, että ensi-ilta on tulossa. Paine kasvaa
pikkuhiljaa”, Knihtilä kuvailee.
Näytelmä on tarina
Jani Volasen
esittämästä miehestä, jonka menneisyys uskonlahkossa painaa mieltä ja hän
päättää perustaa rakkauden yhteisön. Knihtilällä on esityksessä kaksi
sivuroolia.
”Mitä enemmän näyttelee erilaisia rooleja ja tekee töitä eri
välineiden kanssa, sitä parempi. Ei voi jumiutua yhteen paikkaan.”
Jumiutumisesta ei Knihtilällä pitäisi olla pelkoa. Syksyllä
hänet nähdään Q-teatterin lisäksi Kansallisteatterin lavalla, missä hän
esiintyy viime keväänä ensi-iltansa saaneessa
Peter Franzénin romaaniin pohjautuvassa näytelmässä Tumman veden päällä. Samaan aikaan hän
tekee teokseen pohjautuvaa elokuvaa. Niiden lisäksi Knihtilä opettaa
näyttelijäopiskelijoita teatterialan eri oppilaitoksissa.
”Olen oikea keski-ikäinen kulttuuritantta”
Q-teatteri on Knihtilälle siitä
erityinen paikka, että hän on löytänyt sen kautta parhaimmat ystävänsä sekä
miehensä, näyttelijä
Tommi Korpelan.
Näyttelijäpariskunta on esiintynyt useaan otteeseen samalla lavalla. Korpela on
mukana myös Tulipunaisessa hevosessa.
Voisi kuvitella, että toisen naama alkaa kyllästyttää, jos sitä
näkee sekä työssä että kotona.
”Ei meillä ole koskaan ollut ongelmaa sen kanssa. Me olemme
tutustuneet työn kautta, joten on ihan luonnollista, että töitä tehdään
yhdessä”, sanoo Knihtilä. ”Tommi on ollut nyt paljon ulkomailla. On vain
mukavaa, että saadaan taas näytellä yhdessä.”
Työn ulkopuolella Knihtilä matkustelee, käy teatterissa ja
tapaa ystäviään.
”Olen oikea tyypillinen keski-ikäinen kulttuuritantta”, hän nauraa.
Unelma-ammatissa
Filmitähteydestä valkealaistyttö unelmoi jo 7-vuotiaana.
”Silloin motiivit ryhtyä näyttelijäksi olivat aika erilaiset.
Haaveilin lähinnä näyttelijän työn glamourista”, hän muistelee.
Pian haaveilut unohtuivat. Knihtilä aloitti
teatteriharrastuksen ja ymmärsi, mikä näyttelemisessä on oikeasti hienointa.
”Teatteri antaa mahdollisuuden jatkaa leikkimistä vielä
aikuisenakin yhdessä muiden kanssa”, hän sanoo. ”Näyttämöllä voi olla jotain,
mitä oikeassa maailmassa ei voisi ikinä.”
