Matkaan-lehti 7/2012

Pienten puolella

Teatterikorkeakoulun kuuden vuoden opinnot ovat takana. Joonas Saartamo sai palautetta yhteisöllisyydestä ja stipendin oikeiden arvojen edistämisestä.
Viimeinen vuosi on ollut Joonas Saartamolle yhtä kuvausputkea: Hiljaisuus (2011), Kulman pojat (2012) ja Juoppohullun päiväkirja (joulukuu 2012) valmistuivat tiuhaan tahtiin. Ensimmäisen Jussi-palkintonsa Saartamo sai aiemmin keväällä sota-ajan Hiljaisuus-elokuvasta.

Kaksi kuukautta kestänyt Juoppohullun päiväkirja on purkissa. Saartamo on vielä täpinöissään. Hän hehkuttaa kuvaustiimiä estottomasti. Tuottaja Juha Vuorinen on tahdonvoimallaan toteuttanut unelmiaan ja on uskaltanut antaa tärkeän aiheen nuoriin käsiin. Ohjaaja Lauri Maijala on vienyt Juoppohullun inhorealismin kirjaa pidemmälle, ja Krista Kosonen on mieluisa vastanäyttelijä.
”On todella mahtavaa näytellä näinkin vaikeata aihetta sellaisten ihmisten kanssa, joihin luottaa ja jotka luottavat suhun.”
Kuvauksissa Saartamo huusi äänensä käheäksi ja hankki suolakuurilla sporttiseen olemukseensa roolin vaatimaa turvotusta. Päässä pyörinyt yli vuoden prosessi oli hurja matka viinanpirun syvimpiin syövereihin. Loma tulee tarpeeseen.
”Täytyy rauhoittaa tilanne. Luonto on vastalääke kaikelle häkellykselle. Kieltäydyin kesäteatterista ja muista työtarjouksista. En ehdi tanssimaan muiden pillin mukaan. Pitää maata riippumatossa ja juoda pillillä mehua. Maalla kerään hiljaisuudesta voimia ja keskityn omiin projekteihin. Tulevaisuutta on piirretty paperille jo moneen suuntaan.”

Elämä peilissä

Teatterikouluun Joonas Saartamo ei päässyt ensi yrittämällä. Se raivostutti silloin, mutta maailmanmatkailu toi lisää elämän ymmärrystä. Kalapattar’in huipulta, yli viiden kilometrin korkeudesta, maailma näytti toiselta.

Näyttelijälle koulu on tuonut huikeita kokemuksia, itsevarmuutta, avointa keskustelua, rakentavaa kritiikkiä – turvallisen, rakastavan perheen. Itkuhan siinä pääsi, kun kiinteä ryhmä lehahti kukin omille teilleen.
”Vetää sanattomaksi, kun tässä hektisyyden ja välinpitämättömyyden ajassa elää kuitenkin samaan aikaan niin vilpittömiä ihmisiä ja kurssikavereita, jotka haluavat rakentaa siltoja ja avata silmiä”, Saartamo selittää vetistelyään.
Teatterikorkeakoulun lopputyössään Elämänmittainen matka – itsenäinen taiteilija Joonas Saartamo pohti näyttelijäntyön sisintä olemusta.
”Etsin vastauksia siihen, millä tiellä ja missä ympäristössä näyttelijä on hedelmällisimmillään. Mitkä ovat yksilötyöskentelyn ja joukkovoiman edut eri ilmaisumuodissa? Tässä työssä pitää kestää keskeneräisyyttä. Pitää uskaltaa epäonnistua onnistuakseen. Nämä prosessit vaativat kärsivällisyyttä nähdä kokonaisuus.”
Saartamo ei myöskään pelkää leimoja. Hän kantaa yllään ylpeänä Amnestyn ja Animalian huppareita, veti Maailma kylässä -festivaaleilla Israelin laittomia siirtokuntia vastaan aloitetun Alkuperä merkkaa -kampanjan ja on pitänyt dokumentti-iltamia koulutovereilleen.
”Kuka pienten ihmisten, eläinten ja luonnon oikeuksista puhuu, ellemme me näyttelijät, ohjaajat, tanssijat ja muut taiteilijat, jotka kuvaamme elämää teoksissamme?"